Luvattomat lataukset suosion merkki TV-sarjoissa

Kaarlo Räihä
15. joulukuuta, 2007 4:01

TV-sarjojen suosion mittaamiseen on useiden vuosien ajan käytetty virallisia katsojalukuja, joita kerätään lähes kaikissa maissa, joissa televisiota katsellaan. Internetin myötä tilanne on kuitenkin muuttumassa ja nyt media-alalla työskentelevä Guinevere Orvis on paljastanut, että TV-sarjoja tuottavat tahot ja TV-yhtiöt pitävät nykyään yhtenä suosion mittana sitä, kuinka paljon kyseistä sarjaa levitetään luvattomasti internetissä.
Orvis on kuullut viime aikoina kysymyksiä kuten "Joko ohjelma on ladattavissa BitTorrentin avulla?" ja "Kuinka moni lataa kyseistä jaksoa?" yhä useammin suoraan TV-sarjojen tekijöiltä ja rahoittajilta. Orvisin mukaan yhtenä mainostuskeinona on sarjojen luvaton levitys, mutta yhtiöt eivät itse levitä TV-sarjojen jaksoja P2P-verkkoihin, vaan jaksoja jaellaan kavereiden kavereille, jotka sitten pistävät jaksoja P2P-verkkoihin muiden ladattavaksi. Asia tuli erityisen selväksi kesällä, jolloin useiden uutuussarjojen jaksoja levisi P2P-verkkoihin.
Weeds-sarjan tuottaja Jenji Kohan jopa myönsi antaneensa luvan sarjojen luvattomaan nettilevittämiseen. Syynä tälle ei ole raha, sillä Kohan ei usko varsinaisesti rikastuvansa sarjan avulla. Kohanin mukaan tarkoitus on kerätä sarjalle lisää katsojia, koska Showtime-kanavien katsojakunta on rajoitettu.
Katsojia houkutellaan internetissä myös muilla keinoilla ja varsinkin useilla videosivustoilla esillä olevat TV-sarjat ovat saaneet palvelun käyttäjiä katselemaan sarjojen jaksoja tai niihin liittyvää materiaalia. Orvis uskoo, että internet tarjoaa TV-sarjojen tekijöille useita eri keinoja, joiden avulla sarjoja nettilevitys voidaan kaupallistaa, toisin kuin tavallisten TV-lähetysten kanssa, joissa vaihtoehdot ovat rajoitetummat.
Lähde:
last100

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.