Xbox 360:n elokuvalatauspalvelu rantautuu Eurooppaan

Lauri Jämsä
5. joulukuuta, 2007 8:52

Microsoft on päättänyt tuoda hieman yli vuosi sitten julkaistun Xbox Live Video Marketplacen viimeinkin Eurooppaan. Palvelu ei kuitenkaan rantaudu vielä Suomeen, sillä Microsoft on lanseeraamassa elokuvapalveluaan tällä kertaa ainoastaan Iso-Britannian, Irlannin, Ranskan ja Saksan markkinoille.
Euroopan maat saavat palvelun käyttöönsä joulukuun 11. päivänä, jolloin ladattavaksi saapuu liuta elokuvia standardi- ja teräväpiirtokuvanlaadulla. Teräväpiirtoelokuvien latauksen kerrotaan maksavan 380 pistettä (noin 4,4 euroa) ja peruslaadulla tallennettujen 250 pistettä (noin 2,9 euroa).
Videopalvelu on joulukuun 11. päivän jälkeen käytössä kuudessa valtiossa (Yhdysvallat, Kanada, Iso-Britannia, Irlanti, Ranska ja Saksa).
Ainakin Britanniassa on odotettavissa videosuojausten suhteen sama käytäntö, kuin Yhdysvalloissa tällä hetkellä. Ladatut elokuvat ovat siis käytettävissä kahden viikon ajan latauksesta, mutta ensimmäisen katselukerran jälkeen filmiä pystyy tarkastella ainoastaan 24 tuntia, jonka jälkeen se muuttuu käyttökelvottomaksi.
Palveluun saapuvan elokuvalistan kerrotaan olevan seuraava:


Lähde:
GamesIndustry.biz

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.