Yhdysvaltalaiset pitävät videopalveluista

Lauri Jämsä
4. joulukuuta, 2007 9:31

Tutkimuslaitos ComScore on kertonut statistiikkatietoja yhdysvaltalaisten käyttäjien verkkovideotottumuksista. Tutkimus kertoo 135 miljoonan maan kansalaisen katsoneen verkkovideoita syyskuun aikana.
Luku on erittäin suuri, kun ottaa huomioon, että määrä käsittää lähes puolet koko maan väestöstä. ComScoren mukaan yhdysvaltalaiset verkkosurffaajat viettävät kuukaudessa noin kolme tuntia verkkovideopalveluja selaillen. Päivässä tämä tarkoittaa keskivertokansalaiselle noin kahden 2,7 minuutin videopätkän katselua.
Googlen kerrotaan hallitsevan videotarjontaa. Hakukonejätin omistama YouTube-videosivusto oli vertailussa selvä ykkönen 27,6 prosentin osuudella. Google Video -palvelu jäi suosiomittauksissa tosin alle prosenttiin. YouTuben huimat lukemat tarkoittavat kuukaudessa noin 2,5 miljardia videolatausta. Toiselle sijalle vertailussa selvisi Fox Media 4,2 prosentin osuudella. Kolmas sija meni Yahoo!:n videopalvelulle sen kerätessä noin 4,1 prosenttia maan verkkovideokatselukerroista.
Yhdysvalloissa katseltiin tutkimuksen mukaan syyskuun aikana yhteensä yli 9 miljardia verkkovideota.

Lähteet:
Associated Content
Digitoday

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.