Yli 400 yliopisto-opiskelijaa kiinni piratismista

Lauri Jämsä
23. syyskuuta, 2007 21:07

RIAA (Recording Industry Association of America) on lähettänyt jälleen yhdysvaltalaisille opiskelijoille muistutuksia tekijänoikeudella suojatun musiikin lataamisesta aiheutuvista seuraamuksista. Kirjeitä on lähetetty aiemmin jo seitsemän kertaa, yhteensä tuhansittain.
Tuttuja "sovittelukirjeitä" on lähetetty tällä kertaa yhteensä 403:lle yhdysvaltalaiselle yliopisto-opiskelijalle ympäri maata. Kirjeiden lähettämisen syitä ei varmasti selvennä ainakaan se, että RIAA ei ole vielä pystynyt paikallistamaan henkilöitä, joille kirjeet on tarkoitettu. He ovatkin jättäneet kirjeiden toimittamisen oikealle henkilölle yliopistojen verkkovastaavien vastuulle. Kirjeiden sisällöstä käy selville ainoastaan se, että joku oppilaitoksen opiskelijoista tai henkilökunnasta on rikkonut tekijänoikeuslakeja ja on saatettava siitä vastuuseen.

Lähetetyissä kirjeissä tarjotaan "ohittamatonta tarjousta", jonka hyväksymällä opiskelija välttyisi pitkältä ja kalliilta oikeusprosessilta. Maksamalla tietyn summan hyvityksenä laittoman materiaalin lataamisesta haastetta ei siis vietäisi eteenpäin.
Harvardin yliopisto ei saanut edelleenkään ainoatakaan kirjettä. Tämä siksi, koska laitoksen professorikunnan edustajat ovat aiemmin ottaneet kantaa RIAA:n harjoittamaa toimintaa vastaan vedoten yliopistojen sivistykselliseen rooliin ja kulttuurin vapauden puolustamiseen.

Kirjeitä on lähetetty seuraaviin yliopistoihin (lukumäärä suluissa):

- Arizona State University (35)
- Carnegie Mellon University (13)
- Cornell University (19)
- Massachusetts Institute of Technology (30)
- Michigan State University (16)
- North Dakota State University (17)
- Purdue University (49)
- University of California (13)
- University of Connecticut (17)
- University of Maryland (23)
- University of Massachusetts (52)
- University of Nebraska (13)
- University of Pennsylvania (31)
- University of Pittsburgh (14)
- University of Wisconsin (62)


Lähteet:
Slashdot
Zeropaid

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.