Lucky ja Flo palkittiin

Kaarlo Räihä
21. elokuuta, 2007 14:36

Malesiassa tutuksi tulleet piraattilevyjen hajun tunnistavat Lucky ja Flo koirat on palkittu kunniamitalein Malesian hallituksen toimesta.
Koirat ovat etsineet piraattilevyjä viimeisen viiden kuukauden ajan ja koirien avulla paikalliset viranomaiset ovat onnistuneet takavarikoimaan piraattitallenteita yli 4,4 miljoonan euron arvosta. Tutkintojen seurauksena on myös pidätetty 26 ihmistä.
Kyseessä on ensimmäinen kerta kun Malesian hallitus palkitsee eläimiä taistelussa piratismia vastaan. Koirien loistavien saavutuksien myötä Malesia alkaa kouluttamaan omia koiria, joiden on tarkoitus jatkaa Luckyn ja Flon työtä tulevaisuudessa. Malesialle piratismin kitkeminen on tärkeä asia, sillä maa koettaa parantaa kauppasuhteitaan Yhdysvaltojen kanssa.
Lucky ja Flo suuntaavat pian uusille areenoille, kun koirien koulutuksesta vastannut MPA vie koirat kierrokselle New Yorkiin ja Torontoon, jossa koirien taitoja on tarkoitus esitellä elokuvafestivaalin yhteydessä.
Koirat eivät kuitenkaan ole olleet kaikkien mieleen, sillä malesialaiset rikollispomot lupasivat maksaa palkkion koirien surmaamisesta. Koirien turvallisuudesta on kuitenkin pidetty erityistä huolta, joten rikollispomojen tarjoamat rahat jäänevät lunastamatta.
Lähteet:
HS

Reuters

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.