Digisovitin puuttuu noin joka neljännestä taloudesta

Kaarlo Räihä
13. elokuuta, 2007 12:41

Markkinatutkimusyritys Finnpanel on tänään julkaissut heinäkuun lopulla tekemän tutkimuksen tulokset, joiden mukaan 73 prosenttia suomalaisista TV:n omistavista kotitalouksista on hankkinut digisovittimen.
Kaapeliverkon talouksissa prosenttiluku on 61 ja muissa talouksissa prosenttiluku on 85. Finnpanelin tiedoista ei käy ilmi satelliitti- ja antennitalouksien välinen suhdeluku.

Nykyisen tilanteen lisäksi Finnpanel selvitti niiden talouksien hankinta-aikomuksia, joista ei vielä digisovitinta löydy. Noin kaksi prosenttia kotitalouksista ilmoitti ettei digisovitinta hankita lainkaan ja seitsemän prosentin kohdalla oltiin vielä epävarmoja sovittimen hankinta-ajasta.
Finnpanel haastatteli tutkimusta varten noin 1000 suomalaista ja seuraavan tutkimuksen tulokset Finnpanel julkaisee syyskuun 20. päivä.

Viestintäministeri Suvi Lindén on tyytyväinen siihen, että niin moni kotitalous on hankkinut tai on hankkimassa digisovittimen. Lindén on kuitenkin huolestunut siitä, että osa kotitalouksista ei voi vastaanottaa digilähetyksiä vielä, eivätkä kaikki taloudet enää näe TV-lähetyksiä syyskuun alun jälkeen.

Tämän hetkisten arvioiden mukaan noin 500 kotitaloutta jää maanpäällisen digiverkon ulkopuolelle, joten näihin talouksiin TV-signaali pitää tuoda satelliittijakelulla. Monin paikoin tilannetta parannetaan myös täytelähettimillä, jolloin katvealueiden pitäisi vähentyä. Täytelähetinten rakentaminen ei tule kuitenkaan valmiiksi syyskuun alkuun mennessä, joten osassa talouksia digiaika ei ala vielä syyskuussa.

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan viimeiset täytelähettimet asennetaan ennen vuodenvaihdetta, jolloin maanpäällisen digi-TV-verkon pitäisi kattaa 99,999 prosenttia suomalaisista. Nykyisen analogisen TV-verkon näkyvyysalueen piiriin kuuluu noin 99,98 prosenttia suomalaisista.

Lähteet:
Finnpanel (lehdistötiedote)
ITviikko

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.