Kahden miljardin dollarin piraattiryhmittymä ratsattin

Lauri Jämsä
25. heinäkuuta, 2007 13:11

Etelä-Kiinassa suoritettujen ratsioiden perusteella on päästy jättimäisen maailmanlaajuisen ohjelmistoväärennösliigan jäljille. FBI:n sekä Kiinan yleisen turvallisuusosaston johtamissa tutkimuksissa väärennöksien aiheuttamiksi vahingoiksi on laskettu yhteensä noin kaksi miljardia dollaria (noin 1,5 miljardia euroa). Tapahtumat johtivat pidätyksiin sekä takavarikkoihin.
Väärennysryhmittymän suuruutta ja laajuutta kuvaa se, että laittomia kopioita on löytynyt viideltä mantereelta, yhteensä 26 eri maasta. Liikkeellä on yhteensä 13 eri ohjelmistoa, kutakin vähintään kahdeksalla eri kielellä. Esimerkkeinä Microsoftin Office 2007 sekä Windows Vista. Piraattiryhmittymää epäilläänkin yhdeksi maailman suurimmista.
Tutkijat pystyivät yhdistämään noin 55 000 laitonta kopiota samaan rikollisjärjestöön. Määrän epäillään kuitenkin olevan vain noin prosentin luokkaa kaikista piraattituotteista.
1 000 kappaletta laittomista kopioista palautui loppukäyttäjiltä Microsoftille Windows Vista Genuine Advantage -järjestelmän kautta. Myös noin 100 jälleenmyyjää ovat palauttaneet laittomiksi osoittautuneet kopiot Microsoftille.
Microsoft yhteistyökumppaneineen on ollut odotetusti piraattijahdin eturintamassa. Ohjelmistojätin asianajaja Brad Smith toivookin tapauksen olevan varoituksena kaikille väärentäjille. "Asiakkaat ympäri maailman ilmiantavat teidät ja hallitukset sekä lain toimeenpanijat ovat saaneet tarpeekseen. Lisäksi yksityiset yritykset tulevat toimimaan päättäväisesti suojellakseen laillista omaisuuttaan."
Maailmanlaajuisesti piratismin on arvioitu tuottavan ohjelmistoyrityksille vuosittain vahinkoa noin 40 miljardin dollarin (noin 29 miljardin euron) edestä.

Lähteet:
BetaNews

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.