Disneyn elokuvat Xbox Live Marketplacelle

Kaarlo Räihä
11. heinäkuuta, 2007 20:11

Microsoftin Xbox 360 -pelikonsolin kanssa toimiva Xbox Live Marketplace -mediakauppa saa jatkuvasti uutta sisältöä ja E3-messujen myötä kaupan tarjontaan tulee myös Disneyn elokuvia.
Tarjontaa tuli keskiviikkona 35 elokuvaa, kuten Aladdin ja Armageddon. Myös Disney laajentaa tarjontaansa tulevaisuudessa ja palveluun tulee elokuvia Disneyn omistamilta Walt Disney Pictures-, Touchstone Pictures-, Hollywood Pictures- ja Miramax Films -studioilta. Saataville tulee sekä vanhoja klassikoita että uutuuksia ja erityisesti perheen pienimmät voivat ilahtua tutuista piirroshahmoista.

Tarjonnasta löytyy tuttuun tyyliin myös teräväpiirtoelokuvia, joten Disneyn teräväpiirtotarjonta ei jää ainoastaan Blu-ray-elokuvien varaan.
Elokuvien vuokraaminen ja TV-sarjojen ostaminen Xbox Live Marketplacen kautta ei toistaiseksi onnistu kuin Yhdysvalloissa, joten muiden on vain odotettava palvelun avautumista. Tällä hetkellä palvelun laajentumisen ajankohdista Yhdysvaltojen ulkopuolelle ei ole annettu mitään varmoja päivämääriä, mutta huhut kertovat, että kauppa laajenee Kanadaan ja Eurooppaan vielä tämän vuoden aikana.

Euroopan osalta ei kuitenkaan ole varmaa aukeaako videokauppa jokaisessa Euroopan maassa vai rajoittuuko palvelu vain tiettyihin maihin. Euroopassa tarjottavan sisällön määrä ei todennäköisesti kilpaile Atlantin toisen puolen kanssa, mutta palvelu voisi kohdentua tarkemmin, jolloin eurooppalaiset näkisivät palvelussa myös oman maansa elokuvatuotantoa.

Lähteet:
CBC News
DailyTech

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.