DVD Jon ohitti iPhonen aktivoinnin

Kaarlo Räihä
5. heinäkuuta, 2007 12:32

DVD-elokuvissa käytettävän CSS-kopiointisuojauksen murtamisesta tunnetuksi tullut DVD Jon eli Jon Lech Johansen on tällä kertaa saanut käsiinsä Applen uuden iPhone-matkapuhelimen.
Johansen otti ensimmäiseksi käsittelyyn iPhonen aktivoinnin. iPhone pitää aluksi aktivoida AT&T:n palveluun tai iPhonella ei voi tehdä juuri muuta kuin soittaa hätänumeroon. Halvin AT&T:n matkapuhelinliittymä iPhonelle kustantaa kuitenkin noin 60 dollaria kuukaudessa. Koska puhelimesta löytyy monia ominaisuuksia, jotka eivät tarvitse matkapuhelinverkkoa toimiakseen, ovat monet suhtautuneet kielteisesti puhelimen mukana tulevaan matkapuhelinliittymän "pakollisuuteen".
Tämän vuoksi Johansen kehitti Phone Activation Server -ohjelman, jonka avulla puhelimen saa aktivoitua ilman AT&T:n apua. Toistaiseksi Phone Activation Server toimii ainoastaan Windows-käyttöjärjestelmillä ja ohjelman lisäksi koneelta täytyy löytyä iTunes, jota pitää muokata heksaeditorilla. Näiden lisäksi Windowsin host-tiedostoa pitää muokata. Tarkemmat ohjeet operaatioon löytää täältä.
Johansenin ohjelman lisäksi iPhonen voi aktivoida ainakin kolmella muulla tavalla. Kaikkien keinojen lopputuloksena on iPhone, jonka PDA-, WiFi- ja iPod-ominaisuudet ovat käytettävissä.
Toistaiseksi sekä Apple että AT&T ovat olleet vaitonaisia puhelimen aktivoinnista ilman AT&T:n matkapuhelinliittymää. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua, jos iPhone saadaan toimimaan myös muilla kuin AT&T:n liittymillä.
Lähteet:
Muropaketti
nanocrew.net

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.