Microsoft ja Amazon siirtävät indie-elokuvat teräväpiirtoaikaan

Kaarlo Räihä
4. heinäkuuta, 2007 22:58

Amazon ja Microsoft aikovat siirtää tuhat indie-elokuvaa teräväpiirtoaikaan. Elokuvien formaattina on HD DVD ja yritykset auttavat indie-elokuvien tekijöitä sekä HD DVD -levyjen luomisessa että myymisessä.
Elokuvien myymisessä ja levittämisessä hyödynnetään Amazonin CustomFlix-palvelua. CustomFlix painaa levyt vasta siinä vaiheessa, kun levyt on ostettu. Näin varastoihin ei kerry turhia levyjä, jonka vuoksi palvelun kulut on saatu ajettua mahdollisimman alas. CustomFlixin avulla saa tehtyä HD DVD -elokuvien lisäksi myös DVD-elokuvia.
Projektiin mukaan pääsevien indie-elokuvien tekijät säästävät 499 dollarin suuruiset tuotantokulut kokonaan. Palvelun kautta myydyistä elokuvista menee noin 10 dollaria itse levyn valmistukseen ja postittamiseen. Loput rahat päätyvät indie-elokuvien tekijöille.
Mukaan otettavien projektien suuresta määrästä huolimatta aivan kaikkea materiaalia ei kelpuuteta. Videon pitää olla alun alkaen teräväpiirtomuotoista, joten skaalaimen läpi ajettu materiaali hylätään. Tämän lisäksi elokuva pitää toimittaa HDV-, DVCPRO HD- tai HDCAM-formaatissa.
Kaikki projektiin hyväksyttävät elokuvat menevät myös Sundance Channelille, joka voi tehdä erillisen sopimuksen elokuvan näyttämisestä televisiossa.
CustomFlixin kautta ostettavissa olevat HD DVD -elokuvat poikkeavat kaupasta ostettavista elokuvista, sillä CustomFlix tallentaa elokuvat tavallisille kirjoitettaville levyille, joten elokuviin ei tule AACS-kopiointisuojausta.
Lähteet:
X-bit labs
CustomFlix

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.