Blu-ray-levyjen pinnoite lahoaa?

Kaarlo Räihä
17. kesäkuuta, 2007 12:15

Vaikka mätäkuuhun on vielä yli kuukausi aikaa, ovat tietyt Blu-ray-levyt näyttäneet jo ensimmäisiä "mädäntymisen" merkkejä. AVS Forumin käyttäjät ovat huomanneet The Prestige -elokuvan Blu-ray-levyllä pisteitä, jotka muistuttavat hometta. Pisteet aiheuttavat ongelmia levyn toistossa ja pahimmassa tapauksessa elokuvan katsominen ei enää onnistu lainkaan. Ongelmat eivät ole levyn ulkokerroksessa, vaan levyn sisällä, joten levyn peseminen tai pyyhkiminen ei auta asiaan.
Ongelmaa ei kuitenkaan ole kaikkien The Prestige -elokuvan Blu-ray-levyjen kohdalla, vaan kyseessä on todennäköisesti yksi erä levyjä, joiden valmistuksessa on mennyt jotain vikaan. Vialliset levyt voi vaihtaa uusiin ottamalla yhteyttä liikkeeseen, josta levyt osti.

Kuva vahingoittuneesta Blu-ray-levystä (kuvan ottanut AVS Forumin Venom5)
Lähteet:
AVS Forum
Engadget HD

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.