Toshiba alentaa HD DVD -myyntiennusteitaan

Lauri Jämsä
13. kesäkuuta, 2007 18:52

Toshiba on laskenut tänä vuonna myytävien HD DVD -soittimiensa myyntiennustelukemia. Alunperin yhtiö arvioi myyvänsä Yhdysvalloissa vuonna 2007 noin 1,8 miljoonaa HD DVD -soitinta. Uusi miljoonan myydyn soittimen ennuste kuitenkin lähes puolittaa odotetut lukemat.
"Yhdysvaltojen myyntilukemat ovat olleet odotettua pienemmät, ja meidän täytyykin pienentää myyntiennusteitamme", kertoi Yoshihide Fujii Toshibalta. "Tietenkin meidän täytyy pienentää myös maailmanlaajuisia myyntiennusteitamme", hän lisäsi. Yhtiö ei antanut kuitenkaan arvioita uudesta globaalista myyntiennusteestaan.

Yksi syy HD DVD -soittimien odotettua huonompaan menekkiin on ilman muuta Blu-ray-asemalla varustettu Sony PlayStation 3 -pelikonsoli. Kumpaakin uuden sukupolven levyformaattia tukevat soittimet ovat vielä harvassa, eivätkä kuluttajat todennäköisesti hanki vielä ainakaan tässä vaiheessa kumpaakin soitinta erikseen. Kun pelikonsolit jätetään laskuista, voidaan huomata toukokuun loppuun mennessä Pohjois-Amerikassa myydyistä teräväpiirtoelokuvasoittimista noin 60 prosentin olleen HD DVD -soittimia. Formaattisota jatkunee siis edelleen kiivaana.

Lähde:
Reuters

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.