Englannin valioliiga haastaa YouTuben oikeuteen

Kaarlo Räihä
6. toukokuuta, 2007 22:10

YouTube tuntuu keräävän tekijänoikeudellisia ongelmia kuin sokeri muurahaisia ja uusimman oikeushaasteen takana on Englannin valioliiga. Englannin valioliiga ja yhdysvaltalainen musiikin julkaisija Bourne vaativat oikeusteitse vahingonkorvauksia YouTuben tekijänoikeusrikkomuksista.
Syytteiden mukaan YouTube kannustaa käyttäjiään tekijänoikeusrikkomuksiin, koska se nostaa sivuston suosiota ja samalla myös tuloja. YouTuben tilannetta pahentaa se, että sen tekijänoikeuksien valvontaan tarkoitetut työkalut ovat pahasti myöhässä, joten tekijänoikeutta rikkovan materiaalin poistaminen palvelusta on hidasta. Tämän lisäksi poistetut videot ilmaantuvat usein takaisin palveluun, koska kaikkia videoita ei voida suurten käyttäjämäärien takia tarkistaa, joten tekijänoikeuksien valvonta on YouTuben kohdalla todella hankalaa.
Vahingonkorvausvaatimuksia ei ole esitetty, mutta todennäköisesti summat liikkuvat useissa miljoonissa, sillä Englannin valioliiga on kaupannut jalkapallo-otteluiden televisio-, radio- ja internetoikeuksia seuraavaksi kolmeksi vuodeksi lähes neljän miljardin euron edestä.
YouTuben ovat aiemmin haastaneet oikeuteen mm. Viacom, Landmark Education ja journalisti Robert Tur. Viacomin oikeusjutussa on kovimmat korvausvaatimukset, sillä Viacom halajaa miljardin dollarin korvauksia YouTubelta. YouTuben voi pelastaa Yhdysvaltojen DMCA-laki, joka voi vapauttaa YouTuben oikeudellisesta vastuusta.
DMCA-lain ns. "safe harbor provision" takaa etteivät internetoperaattorit tai web-sivustot joudu vastuuseen käyttäjien levittämästä materiaalista, kunhan ylläpito vain poistaa tekijänoikeutta tai lakia rikkovan sisällön oikeudenomistajan tai virkavallan pyynnöstä. Asiasta ei ole kuitenkaan ennakkotapausta, joten YouTuben oikeusjutut asettanevat laillisuuden rajat myös muille Yhdysvalloissa toimiville videopalveluille.
Lähteet:
BBC News
News.com

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.