Toimittajan digi-kritiikki nyppii Yleä

Ilkka Ketola
23. helmikuuta, 2007 14:21

Yleisradio hermostui toimittajansa ja kansanedustajaehdokkaana olevan Kenneth Stambejin esittämiin kriittisiin kommentteihin Suomen siirtymisestä digitaalisiin televisiolähetyksiin. Yhtiö on antanut Stambejille kirjallisen varoituksen, jossa häntä uhataan erottamisella.
Stambej on kritisoinut digisiirtymistä mm. lehtikirjoituksissaan. Hän on arvostellut Ylen toimintaa digitelevision tuloon liittyvissä asioissa, mutta ennen kaikkea kriitikki on kohdistunut Suomen koko digipolitiikkaan. Stambej on YLEn ruotsinkielisten uutisten politiikan toimittaja ja kansanedustajaehdokas RKP:n listoilla Uudellamaalla.
"Minun mielipiteeni saa tietenkin kyseenalaistaa, mutta kukaan ei voi kieltää minua esittämästä niitä. Kaikkein vähiten pitäisi yrittää kansanedustajaehdokasta vaientaa", Stambej pohtii blogissaan.
Blogissaan Stambej kertoo tavanneensa useita ihmisiä, jotka tuntevat tulleensa huijatuiksi. Hänen arvionsa mukaan satoja tuhansia, ehkä jopa 20 prosenttia kodeista, tulee olemaan vailla digiboksia, kun analogiset lähetykset lakkaavat elokuun lopussa.
Stambej myös kertoo, että juristit ja media-asiantuntijat, joiden kanssa hän on jutellut, ovat yksimielisiä siitä, ettei kansanedustajaehdokasta tule kohdella näin. Ehdokkaan tulee olla ensisijaisesti lojaali tavalliselle kansalle, ei työnantajalleen tai päättäjille.
Myös Suomen journalistiliiton lakimies Maria Mälkky huomauttaa, että sananvapaus oikeutena painaa enemmän kuin lojaalisuusvelvollisuus työnantajalle. Mälkynkin mielestä asiaa vakavoittaa se, että Yle yrittää vaientaa kansanedustajaehdokkaan.
Ylen ruotsinkielisen toiminnan johtaja Annika Nyberg-Frankenhaeuser kiistää kuitenkin ehdottomasti, että yhtiö pyrkisi tukkimaan kenenkään suuta. Mielipiteitään saa ilmaista, mutta työnantajan mielestä myös lojaalisuus työnantajalleen pitää säilyttää.
Lähteet
MTV3
Kenneth Stambejin blogi

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.