LG tuo myös PC:lle sekä Blu-ray että HD DVD -levyjä tukevan aseman

Kaarlo Räihä
5. tammikuuta, 2007 14:41

LG:n suunnitelmat tuoda markkinoille sekä Blu-ray- että HD DVD -formaatin teräväpiirtolevyjä lukeva soitin oli vasta alkua, sillä LG aikoo tuoda myös PC:n omistajille mahdollisuuden lukea molempia levyformaatteja uudella Super Multi Blue GGW-H10N -asemalla. Asema osaa lukea Blu-ray, DVD, CD ja HD DVD -levyjä sekä polttaa myös yksi- ja kaksikerros BD-R/BD-RE ja DVD-levyjä, myös CD-levyille polttaminen onnistuu. Kaiken lisäksi asema tukee yhdessä Neron kanssa kehitettyä "SecurDisc"-tekniikkaa, joka mahdollistaa levyjen polton yhteydessä levyn sisällön salaamisen sekä levyn luotettavuuden parantamisen käyttämällä osan levyn tilasta ylimääräiseen varmuusdataan, joka mahdollistaa levyn tietojen palauttamisen vaikka levy kokisikin joltain osilta fyysistä vahinkoa.
Asema perustuu todennäköisesti jo markkinoilla olevaan GBW-H10N-asemaan. Valitettavasti tämä ei näy aseman hinnassa sillä aseman julkaisuhinnaksi on ennakoitu noin 1 200 dollaria ja aseman pitäisi tulla myyntiin ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. LG:ltä tulee myös markkinoille uusia DVD-asemia, joita se esittelee CES-messuilla ensi viikolla. Näitä ovat mm. DVD+R ja DVD-R -levyjä 18x nopeudella polttavat GSA-H42N ja GSA-E30N-asemat sekä Serial ATA -liitäntään sopiva GSA-H30N.
Lähteet:
Engadget
Everyeye

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.