Google mukaan Kiinan P2P-videomarkkinoille

Kaarlo Räihä
29. joulukuuta, 2006 10:50

Hakujätti Google laajentaa toimintaansa Kiinan markkinoilla sijoittamalla rahojaan paikalliseen Xunlei Network Technology Ltd. yritykseen, joka kehittää P2P-ohjelmaa videoiden jakamiseen. Itse ohjelma on erityisen suosittu Kiinassa ja sillä onkin yli 100 miljoonaa käyttäjää. Kuten muissakin tiedostojen siirtämiseen kykenevissä P2P-ohjelmissa, myös tämän ohjelman kautta levitetään luvatta tekijänoikeuksilla suojattua materiaalia ja tämä on tehnyt ohjelmasta suositun. Xunlei aikoo kuitenkin tehdä palvelustaan täysin laillisen ja se on kerännyt rahoitusta aikaisemmin mm. DG Venture Capital ja Morningside Asia Advisory Ltd. yrityksiltä ja nyt kuvioihin tulee mukaan myös Google. Xunlein on tarkoitus muuttaa palvelunsa mainosrahoitteiseksi ja haalia mukaan useita sisällöntuottajia, joten Google saattaa tarjota myös muutakin apua kuin pelkkää rahaa.
Googlen sijoittamaa summaa ei ole kerrottu vielä julkisuuteen, mutta kyse ei ole miljardiluokan kaupasta kuten YouTuben ostossa vaikka molemmilla tapauksilla on paljon yhteistä. Kiinan internetmarkkinoiden arvo on kuitenkin jatkuvassa kasvussa sillä Kiinassa arvioitiin kesäkuussa olevan 123 miljoonaa internetin käyttäjää ja seuraavan kahden vuoden aikana Kiinan arvioidaan ohittavan Yhdysvallat internettiä käyttävien ihmisten määrässä. Joten suurille länsimaalaisille yrityksille on tärkeää saada jalansijaa myös Kiinan kasvavilla markkinoilla.
Lähteet:
Ars Technica
Chicago Tribune

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.