Sairaalat saavat kolme vuotta lisäaikaa digisiirtymään

Kaarlo Räihä
13. joulukuuta, 2006 7:32

Suomen sairaalat saavat kolme vuotta lisäaikaa digitelevisiosiirtymäänsä kertoo Liikenne- ja viestintäministeriö tiedotteessaan. Sairaaloiden on kuitenkin hankittava yleisiin tiloihinsa digitaaliset televisiovastaanottimet elokuun loppuun 2007 mennessä. Pidennetty siirtymäaika koskee siis potilastilojen televisioita, joissa voidaan muuntaa digitaalinen lähetys keskitetysti analogiseksi, jonka katselu onnistuu nykyisillä televisioilla. Näin ollen sairaaloissa analogiset televisiot toimivat vielä elokuun 2010 loppuun asti. Tarkemmin rajattuna muutos koskee vain sairaaloita, sairaaloihin verrattavia vuodeosastoja sekä ympärivuorokautista hoivaa tarjoavia laitospaikkoja.
Sairaaloiden ja laitosten antennijärjestelmät kunnostetaan digikelpoisiksi ja digitaalisiin televisiovastaanottimiin siirrytään potilastiloissa portaittain. Yleisradion mukaan signaalin muuntaminen analogiseksi ei ole ristiriidassa julkisen palvelun velvoitteen täyttämisen kanssa, jonka mukaan Yleisradiolla on velvollisuus tuottaa kaikille suomalaisille yleisradio-ohjelmisto yhtäläisin ehdoin. Ongelmia aiheuttavat mm. näkövammaisten äänitekstitys ja tekstitykset, sillä ilman kattavia investointeja ei kaikkien mahdollisten yhdistelmien lähettäminen onnistu analogiverkossa, joten potilaiden voi olla tyytyminen osittain pelkästään suomeksi tekstitettyyn ohjelmaan.
Muutokseen on päädytty Kuntaliiton ja keskeisten televisiotoimijoiden kanssa käydyissä neuvotteluissa. Myös kaupallisen televisiotoiminnan harjoittajat ovat sitoutuneet tehtyyn muutokseen, joten potilaiden ei tarvitse tyytyä vain Ylen ohjelmistoon.
Lähteet:
Digitoday
Liikenne- ja viestintäministeriö

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.