YouTubea vastaan oikeusjuttu

Kaarlo Räihä
11. marraskuuta, 2006 20:52

Googlen ostama YouTube joutuu oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksesta. Haasteen takana on Landmark Education, joka 150 000 euron korvausvaatimuksien lisäksi koettaa selvittää kuka pisti kyseisen dokumenttifilmin jakoon internettiin. Voyage Au Pays Des Nouveaux Gourous (Voyage to the Land of the New Gurus) dokumenttifilmi sisältää salaa kuvattua materiaalia Landmark Forumin kokouksesta Ranskassa, jossa järjestö pohtii sitä ovatko he kultti. Dokumentti asettaa Landmark Forumin toiminnan kyseenalaiseen valoon ja tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Landmark Forum herättää närkästystä. Dokumentti esitettiin Ranskan televisiossa ensimmäisen kerran vuonna 2004. Oikeusjutussa ovat syytettyinä myös Google Video ja Internet Archive.
Internetissä on liikkunut myös huhu, että Google olisi varannut 500 miljoonaa dollaria mahdollisia YouTubea koskevia oikeusjuttuja varten. Googlen toimitusjohtaja Eric Schmidt on kuitenkin kiistänyt väitteet. Rahaa on kuitenkin varattu sopimuksiin mediajättien kanssa, joita Google neuvottelee parhaillaan useamman eri tahon kanssa. Youtuben suosio on kuitenkin ollut laskussa sen jälkeen kun Google osti sen 1,65 miljardilla dollarilla, jos asiaa tarkastelee web-statistiikkaa luovan Alexan mittauksista. Monien käyttäjien harmiksi YouTubesta on kadonnut tekijänoikeudella suojattuja videoita sen jälkeen kun Google osti sen ja YouTuben suosio voikin levätä sen varassa saako Google sopimukset aikaiseksi mediajättien kanssa.
YouTubessa on esillä myös video, joka on käynnistänyt FBI:n tutkimukset Los Angelesin poliisin liiallisesta voimankäytöstä. Paikallisen asukkaan kamerakännykällä kuvaama video, jossa poliisi lyö pidätettyä useita kertoja päähän levisi vauhdilla ympäri internettiä. Paikalliset kansalaisjärjestöt ovat olleet pitkään huolissaan poliisin liiallisesta voimankäytöstä, mutta enemmän huolestumista on herättänyt se että tapaus sai huomiota vasta sen jälkeen kun video levisi internettiin, vaikka pidätyksen aikaan paikalla oli useita ihmisiä.
Lähteet:
Reuters
Reuters
Internet Business Daily
theage

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.