E3: Sony esitteli PlayStation 3:a

Ilkka Ketola
9. toukokuuta, 2006 4:52

Elektroniikkajätti Sony on tuonut julkisuuteen lisätietoa sen tulevan PlayStation 3 -konsolinsa (PS3) ominaisuuksista ja julkaisusta Los Angelsissa alkaneilla viihdealan E3-messuilla. Yhtiö on asettanut tulevan konsolinsa julkaisupäiväksi marraskuun 17. päivän, jolloin laite tulee yhtä aikaa myyntiin koko maailmassa. Ensi vaiheessa Sony lupaa tuoda myyntiin 2 miljoonaa laitetta.
Laitteesta julkaistaan kaksi erihintaista versiota, joiden varustelu poikkeaa ainakin kovalevyn kapasiteetin osalta. Euroopassa PS3:n 60-gigan kovalevyllä varustetun version hinta tulee olemaan 599 euroa ja pienemmällä 20-gigatavun levyllä varustetun version 499 euroa. Sony ei ole siis lähdössä ainakaan hintasotaan, sillä laite on selkeästi kilpailevan Microsoftin konsolia kalliimpi. Xbox 360:n kovalevyllinen versio maksaa 399 euroa ja levytön "karvalakkimalli" 299 euroa.
Sony uskoo kuluttajien suostuvan maksamaan PS3:sta kilpailijoiden laitteita korkeamman hinnan, sillä laite on varustettu uudella sinistä laseria käyttävällä Blu-ray-asemalla ja suuremmalla kovalevyllä. Sonyn näkemyksen jakaa myös UBS Securities Japan -yhtiön analyytikko Fumio Osanai: "Nopeiden adaptoijien joukko ostaa konsolin, vaikka se olisikin kallis", hän totesi ja lisäsi, että jatkossa Sony joutuu pudottamaan hintojaan.
Sony esitteli myös PS3:n uuden ohjaimen, joka tulee Nintendon Wii-konsolin ohjaimen tyyliin reagoimaan heilutteluun. Ohjaimella voi siis jäljitellä esimerkiksi lyöntiliikkeitä, kuten golf- tai tennismailan heilautusta.
PlayStation 3:n yhteyteen kaavaillaan luonnollisesti myös verkkopeli ja -yhteisöominaisuuksia. Pelaajat voivat esimerkiksi ostaa PlayStation kortteja, joilla he saavat peleihinsä uusia hahmoja. Mukana on myös chatti sekä mahdollisuus muodostaa omia yhteisöjä.
Laitteelle esiteltiin uutuuksia myös pelipuolella. Uutuuksien joukossa oli mm. Formula One 06 sekä karaoke-aiheinen Sing Star -peli, johon voi ladata lisää lauluja netistä.
E3-messuilla paikalla ollut Microsoftin Shane Kim, yhtiön pelistudioiden johtaja, ei ollut huolissaan nähtyään Sonyn esityksen. Hänen mukaansa esityksissä ei juuri nähty uutta, ja heidän ja Sonyn konsolien hintaero on hänen mukaansa merkittävä. Lisäksi heilutteluun reagoiva ohjain vetoaa hänen mukaansa vain pieneen kuluttajaryhmään.
Mikäli PS3 julkaistaan aikataulun mukaisesti, jää Microsoftin etumatka puolen vuoden mittaiseksi. Yhtiö ehtii kuitenkin myydä tuossa ajassa merkittävän määrän konsoleita, sillä kesäkuun loppuun mennessä yhtiön tavoitteena on myydä reilut viisimiljoonaa laitetta.
Tähän asti Sony on hallinnut selvästi konsolimarkkinoita reilun 60 prosentin markkinasiivullaan. Microsoftin on ollut tyytyminen 16 %:n ja Nintendon 13 %:n osuuteen markkinoista.
Jatkossa Sonyn ja Microsoftin puntit voivat tasoittua. Bostonilaisen Yankee Group -yhtiön analyytikko Mike Goodman arvioi Microsoftin hyötyvän etumatkastaan selkeästi. Hän uskoo Sonyn markkinasiivun kaventuvan 45 prosenttiin, kun taas Microsoft kipuaa 40 prosenttiin.
Lähde:
Bloomberg

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.