ARIA: Kazaa ei noudata oikeuden päätöstä

Ilkka Ketola
7. joulukuuta, 2005 6:44

Australian levyteollisuuden etujärjestö ARIA:n mukaan Kazaa-vertaisverkon omistava Sharman Networks ei ole määräaikaan mennessä noudattaneet oikeuden määräystä asentaa ohjelmaan sisältösuodattimia, joilla oli tarkoitus karsia tekijänoikeutta loukkaavaa sisältöä pois Kazaa-verkoista. ARIA:n edustaja Stephen Peach toteaa, että Kazaa on jättänyt täysin huomiotta oikeuden ehdottoman määräyksen asentaa 3000 sanan suodattimen ohjelmistoonsa määräaikaan, 5. joulukuuta mennessä.
Sharman Networksin oman näkemyksen mukaan yhtiö on jopa ylittänyt oikeuden vaatimukset. Kazaan kotisivuilla vierailleet australialaiset ohjattiin sivulle, jossa ilmoitettiin ettei ohjelma ole enää heidän käytettävissään. Kansainvälisellä sivustolla on varmuuden vuoksi näkyvä varoitusteksti, jossa ilmoitetaan etteivät australialaiset saa ladata tai käyttää ohjelmaa.
Sharman Networksin näkemys on, että palvelun käytön esto ja kielto australialaisilta on riittävä toimenpide, jotta yhtiö saa käyttää sille luvatun valitusoikeuden helmikuussa. ARIA:n edustaja Peach kuitenkin tulkitsee tilanteen toisin. Hänen mukaansa Sharman Networks on nyt osoittanut, ettei yhtiöllä ole mitään aikeita noudattaa oikeuden päätöstä laittoman tiedostonsiirron estämiseksi. "Heillä oli mahdollisuus toimia oikein, mutta nyt he ovat menettäneet sen", hän kommentoi.
Peach totesi myös, että laittoman materiaalin levittäminen on Sharman Networksin toimista huolimatta yhä mahdollista Kazaassa. "On ilmeistä, ettei heillä missään vaiheessa ollut aikomustakaan lisätä sisältösuodattimia", Peach sanoi. "Heidän toimintansa loukkaa oikeutta, yleisöä sekä kaikkia niitä artisteja, joiden teoksia verkossa levitetään laittomasti."
Mikäli Sharmanin katsotaan rikkoneen oikeuden määräystä, voidaan palvelu sulkea kokonaan. Sharmanin edustajan mukaan ARIA:n vaatimukset ovat ristiriidassa heidän omien asiantuntijoidensa neuvojen kanssa ja lisäksi mahdotonta panna toteen.
Lähde:
The Age

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.