Myös Yahoo! mukaan musiikkibisnekseen

Jari Ketola
20. syyskuuta, 2004 16:33

Viime viikolla MusicMatchin yli 130 miljoonalla eurolla ostanut Yahoo! jatkaa edelleen myös oman musiikkipalvelunsa kehittämistä. Palvelu tullaan todennäköisesti julkaisemaan myöhemmin tänä vuonna. Kuten muutkin musiikkikaupat, myös Yahoo!:n kauppa tulee perustumaan oman, erillisen toisto-ohjelman käyttöön. Tilauspalvelut tullee toteuttamaan MusicNet.
Yahoo! on kehittänyt omaa palveluaan jo vuoden ajan. Todennäköistä on, että MusicMatch säilyy jonkin aikaa itsenäisenä palveluna Yahoo!:n oman järjestelmän rinnalla, kunnes MusicMatch lopulta yhdistetään Yahoo!:n palveluun.
Yahoo! on jäänyt pahasti jälkeen verkkomusiikkibisneksessä, jossa mm. Applella ja Napsterilla on jo huomattava etumatka. Toisaalta Yahoo!:lla on käytettävissään yli kahden miljardin euron käteisvarat, joten isonkin palvelun lanseeraaminen käy yhtiöltä vaivatta.
Lähde: News.com

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.