P2P-verkot vapautettiin viihdeteollisuuden syytöksistä

Jari Ketola
19. elokuuta, 2004 23:02

Yhdysvaltalainen valitustuomioistuin antoi torstaina päätöksen, jonka mukaan P2P-yhtiöt eivät ole vastuussa käyttäjiensä tekemistä tekijänoikeusrikkomuksista. Grokster Ltd, Streamcast Networks Inc. ja Sharman Networks Ltd vapautettiin siis jälleen viihdeteollisuuden esittämistä syytöksistä.
Valitustuomioistuin piti ennallaan alemman oikeusasteen tuomion. Kantajat valittivat aikaisemmasta tuomiosta viime vuonna, ja jutun käsittely valitustuomioistuimessa alkoi helmikuussa.
Koko oikeusjutun ytimessä on alusta pitäen ollut ns. Betamax-doktriinin pitävyys. Vuonna 1984 Yhdysvaltain korkein oikeus päätti, ettei Sonyä voida saattaa vastuuseen tekijänoikeusrikoksista, joihin sen myymillä videonauhureilla syyllistytään. Samaisen päätöksen nojalla esimerkiksi kirjoittavien CD- ja DVD-asemien valmistajia ei voida syyttää asemilla mahdollisesti tehdyistä piraattikopioista.
Tuomioistuimen kolmihenkinen paneeli totesikin, että P2P-ohjelmilla on lukuisia muitakin käyttökohteita, kuin piratismi, eikä tekijänoikeuslakeja voida muuttaa aina, kun uusia innovaatioita tulee markkinoille.
Kantajilla on mahdollisuus valittaa tuomiosta Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen. MPAA:n pääjohtaja Jack Valenti totesikin lausunnossaan järjestön harkitsevan tarkkaan seuraavia toimenpiteitään.
Lähde: SingOnSanDiego.com

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.