Sovintoratkaisuja eurooppalaisissa P2P-jutuissa

Jari Ketola
8. kesäkuuta, 2004 22:54

Ääniteteollisuuden kansainvälinen toimialajärjestö IFPI on ilmoittanut, että noin kahdesta sadasta Euroopassa oikeuteen haastetusta P2P-piraatista kahdeksantoista on sopinut jutun oikeussalin ulkopuolella. Tuhansien eurojen korvauksiin suostuneista seitsemäntoista oli tanskalaisia ja yksi saksalainen.
IFPI on haastanut eurooppalaisia P2P-käyttäjiä oikeuteen maaliskuusta lähtien. Tähän mennessä syytteen on saanut mm. 88 tanskalaista ja 30 italialaista piratismista epäiltyä. IFPI:n mukaan 23:n tanskalaisen kanssa käydään vielä neuvotteluja jutun sopimiseksi.
Järjestön mukaan laittomasti siirrettyjen musiikkikappaleiden lukumäärä putosi alkuvuonna 30% viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon nähden. IFPI pitää tärkeimpinä tekijöinä laskuun näkyviä oikeusjuttuja sekä laillisten musiikkipalveluiden tarjonnan kasvua.
IFPI kaavailee uusien oikeusjuttujen nostamista mm. Isossa-Britanniassa ja Ranskassa.
Lähde: BBC

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.