P2P-käyttäjien määrät nousussa Yhdysvalloissa

Petteri Pyyny
16. tammikuuta, 2004 21:27

Yhdysvaltain P2P-käyttäjien luvut nousivat ensimmäistä kertaa loka-marraskuussa loppukeväästä 2003 alkaneen kuuden kuukauden laskusuuntauksen jälkeen.
NPD:n tutkimuksen mukaan syyskuusta marraskuuhun 2003 välillä P2P-käyttäjien määrä Yhdysvalloissa nousi 10 miljoonasta 11 miljoonaan käyttäjään. Mutta vieläkin luvut ovat vain varjo siitä, mitä ne olivat vielä toukokuussa, ennenkuin RIAA aloitti paljon julkisuutta saaneen yksityisten käyttäjien takaa-ajon. Toukokuussa 2003 vastaavassa tutkimuksessa todettiin, että Yhdysvalloissa oli tuolloin yli 20 miljoonaa P2P-verkkojen käyttäjää.
NPD:n edustaja arvioi, että nyt alkaneeseen nousukauteen vaikuttavat mm. joulumarkkinoille julkaistujen uusien levyjen suuri määrä sekä RIAA:n oikeusjuttujen mediahuomion väheneminen -- eli pelkokerroin on pienentynyt, kun joka päivä ei sanomalehtien otsikoissa mainita kuinka monta yksityistä käyttäjää RIAA on tänään haastamassa oikeuteen.
Lähde: BBC

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.