DVD-levyjä muropaketin mukana

Petteri Pyyny
5. elokuuta, 2002 18:03

Yhdysvaltalainen murojätti General Mills avaa tänä syksynä kampanjan, jossa muropaketin mukana tulee aamiaistarpeiden lisäksi myös täyspitkä DVD-elokuva. Elokuvat ovat "perheille suunnattuja" elokuvia Columbia Tristarin valikoimista.
Yhtiö on aiemmin jakanut mm. ilmaisia CD-levyjä muropaketeiden mukana, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun kyseisenkaltainen mainostaminen laajennetaan sisältämään DVD-elokuvia. General Mills sanoo, että kampanja on siksi sopivaan aikaan ajoitettu, että Yhdysvalloissa DVD-soitin löytyy nyt jo noin 50-60% kotitalouksista (verrattuna esim. Suomen todella pieneen lukuun eli kuuteen prosenttiin).

General Millsin murobrändeihin kuuluvat mm. maailmanlaajuisestikin tunnettu Cheerios sekä Golden Grahams.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.