Suomessa enää yksi verkkoradio

Petteri Pyyny
6. toukokuuta, 2002 16:14

Digitodayssa olleen jutun mukaan Suomen Internet-piireissä vallitsee syvä radiohiljaisuus -- ainoastaan yksi suomalainen verkkoradio jatkaa toimintaansa tällä hetkellä.
Syynä surkeaan verkkoradiotilanteeseen on radioasemien ja tekijänoikeusjärjestöjen kiista verkkoradion rojaltimaksuista tekijänoikeuksien omistajille. Suomihan kuuluu yhteen niistä länsimaista, joissa radioasemat maksavat tekijänoikeuksien omistajille rojalteja radiosoitosta -- näinhän ei esim. Yhdysvalloissa ole. Nyt radioasemat ovat tilanteessa, jossa tekijänoikeusjärjestöt Teosto ja Gramex yrittävät lypsää normaalin radiosoiton lisäksi tekijänoikeuskorvauksia myös radioasemien ns. simulcast -lähetyksistä (eli saman radiossa kuultavan lähetyksen soitosta täsmälleen samaan aikaan myös verkon kautta).
Asiassa menivät sukset ristiin tahojen kesken viime vuoden loppupuolella ja tämän jälkeen neuvottelut ovat edenneet hyvin nihkeästi. Gramex esimerkiksi katsoo, että jatkuva kappaleiden radiosoitto syö levymyyntiä -- asia, joka on useissa tutkimuksissa mm. Yhdysvalloissa todistettu päinvastaiseksi (tämä on nimenomaan yksi syistä miksi yhdysvaltalaiset radioasemat eivät maksa teostomaksuja).
Ainoa verkossa lähetyksiä jatkava kaupallinen radioasema on Radio Helsinki. Pahiten verkkoradioiden hiljeneminen on iskenyt työpaikkamusiikin kuuntelijoihin sekä ulkomailla asuviin suomalaisiin, jotka ovat tottuneet pysymään suomalaisten musiikkivirtausten mukana nimenomaan verkkoradion avulla.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.