Spotify laajentaa, rapakon takana odotetaan edelleen

Matti Robinson
6. toukokuuta, 2010 17:25

Spotify on laajentanut pikku hiljaa toimintaansa uusiin Euroopan maihin. Uusimpana tulokkaana on Alankomaat, joka on seitsemäs Spotify-maa. 16,5 miljoonan asukkaan Hollanti on Pohjoismaiden tavoin oiva markkina-alue Spotifylle sen korkean internetpenetraation ansiosta. Palvelu aukeaa hollantilaiskäyttäjille 18. päivä kuluvaa kuuta, kertoo TechCrunch.
Noin viikko sitten uudistunut Spotify pyrkii vahvistamaan asemaansa tuomalla sosiaalista verkostointia sovelluksen piiriin. Sovellukseen voi nyt luoda oman käyttäjäprofiilin ja kaverilistan, Facebook-integraatio puolestaan mahdollistaa lempikappaleiden ja -soittolistojen jaon Facebook-kavereiden kesken.
Spotify on herättänyt huomiota myös Yhdysvalloissa, jossa palvelua ei päästä vieläkään käyttämään. Spotifyn keulahahmo Daniel Ek on useissa haastatteluissa vakuutellut, että työtä palvelun toteuttamiseen rapakon takana tehdään parhaillaan. Yhdysvalloissa Spotifyn virkaa toimittaa tällä hetkellä muun muassa Pandora, joka on kerännyt lähes 50 miljoonaa käyttäjää.
Ruotsalainen musiikkipalvelu löi alkuun läpi kotimaassaan, jonka jälkeen palvelu on lanseerattu Suomen lisäksi Norjaan, Ranskaan, Espanjaan ja Isoon-Britanniaan, ja nyt Hollantiin.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.