Konsolin modaamisesta kymmenen vuotta vankeutta?

Kaarlo Räihä
8. huhtikuuta, 2010 14:44

Pelikonsolien modaaminen voi joissain maissa johtaa vankeusrangaistukseen, ja Kanadassa tämän vankeusrangaistuksen kesto voi olla jopa kymmenen vuotta, jos paikalliseen ratsupoliisiin on luottaminen.
Viime kuun lopulla Kanadan ratsupoliisi teki ratsian piraattituotteiden kauppaamisesta epäillyn miehen kotiin. Epäillyn kotoa löytyi satoja piraattipelejä, joiden lisäksi kotoa takavarikoitiin konsolien modaamiseen tarkoitettuja tarvikkeita.
Poliisin julkaiseman tiedotteen mukaan epäiltyä tullaan syyttämään mm. tekijänoikeusrikoksesta. Tiedotteen erikoisin kohta liittyy kuitenkin konsolien ja tietokoneiden modaukseen, josta voi saada paperin perusteella jopa kymmenen vuoden vankeusrangaistuksen. Ratsupoliisi vetoaa tiedotteessa lakipykälään 342.1, jossa kuvaillaan löyhästi erilaisia tietotekniikan avulla tehtävissä olevia rikoksista, joista voidaan rangaista maksimissaan kymmenen vuoden vankeusrangaistuksella.
Tiedotteen mukaan konsolien modaaminen ja luvattomien pelikopioiden kauppaaminen aiheuttaa vuosittain miljoonien dollareiden tappiot.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.