James Murdoch: Luvaton lataaminen = käsilaukun varastaminen

Kaarlo Räihä
14. maaliskuuta, 2010 13:19

Mediamoguli Rupert Murdoch aikoo puolustaa imperiumiaan kovin ottein ja saman tavoitteen on ottanut myös hänen poikansa James, joka puhui tällä viikolla järjestetyssä Abu Dhabi Media Summit -tapahtumassa tekijänoikeuksien puolustamisesta.
James Murdochin mukaan tekijänoikeuksien puolustaminen vaatii jatkossa valtioiden puuttumista asioihin, koska nykyiset menetelmät luvattomien latausten estämiseen eivät ole riittäviä. James vertasi luvatonta lataamista käsilaukun tai Pringles-tölkin varastamiseen, eikä hän näe näiden rikosten välillä mitään eroa. Ongelmien korjaamiseksi lainsäädännön pitäisi pitää esim. taloa ja elokuvaa samankaltaisina asioina, jolloin tekijänoikeudella suojatun elokuvan luvattomasta lataamisesta jaettaisiin huomattavasti kovempia tuomioita.
James pitää myös naurettavana sitä, että tätä uutta kuluttajien luokkaa pitäisi tukea kuluttajaystävällisillä tuotteilla, vaikka he varastavat samanaikaisesti tuotteita. Ratkaisu tähän ongelmaan on Jamesin mukaan luvattomien lataajien rankaiseminen.
James ei ole mielipiteidensä kanssa yksin, sillä hänen puheensa tapahtumassa keräsi runsaat aplodit.
Kuluttajien harrastama luvaton lataaminen ei ole ainoa Jamesin yöunet vievä asia. Hän paheksuu isänsä tavoin myös hakukoneiden toimintaa, koska ne näyttävät isojen mediajättien luomaa sisältöä omissa hakutuloksissaan, joista hakukoneita pyörittävät tahot eivät maksa korvauksia sisällöntuottajille.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.