YLE haluaa odottaa DVB-T2:ta, Digita ei

Lauri Jämsä
24. tammikuuta, 2009 15:13

Yleisradio ja Suomen maanpäällistä televisioverkkoa hallinnoiva Digita yrittävät rauhoitella järkisyillä kiirettä siirtyä antenniverkossa DVB-T2-tekniikkaan.
YLE:n mukaan lähetyksiä ei kannata aloittaa vanhalla tekniikalla, vaan HDTV-lähetykset aloitettaisiin koko maan laajuudella vasta, kun DVB-T2-tekniikka yleistyy ja talousnäkymät parantuvat, kertoo verkkojulkaisu Digitoday. Tämä tapahtuu Yleisradion mukaan aikaisintaan ensi vuonna.
HDTV-lähetysten aloittamista koskevassa lausunnossaan Liikenne- ja viestintäministeriölle YLE painottaa uuden tekniikan etuja. "Tämän lähetysteknologian myötä sen lisäksi, että kanavamäärät kanavanipuissa olisivat riittävän suuria, kuluttajien ei myöhemmin tarvitsisi vaihtaa uusiin digisovittimiin, kun tähän teknologiaan joka tapauksessa teräväpiirtolähetyksissä on ajan myötä välttämätöntä siirtyä", lausunnossa korostetaan.
YLE muistutti Liikenne- ja viestintäministeriötä siitä, että kun myöhemmin myönnetään ohjelmistotoimilupia teräväpiirtokanaville, tulisi ministeriön huolehtia niiden jakamisesta sekä maksutelevisiotoiminnan että vapaasti saatavilla olevien kanavien kesken.
Digita on lausunnossaan Liikenne- ja viestintäministeriölle hieman eri mieltä lähetysstandardista YLE:n kanssa, Digitoday osaa kertoa.
Teräväpiirtolähetysten testilähetyksille varatut kanavaniput toimisivat Digitan mukaan mainiosti ensimmäisinä DVB-T2-siirtymän kanavanippuina. Nykyiset A-, B- ja C-kanavaniput tulisivat siirtymään uuteen DVB-T2-lähetysstandardiin kuitenkin vasta kun valtaosasta markkinoilla olevista päätelaitteista löytyisi tuki DVB-T2-vastaanotolle.
Koska DVB-T2-standardi valmistui vasta viime kesänä ja kuluttajapäätelaitteiden markkinoille saapumiseen menee myös oma aikansa, Digitan mukaan edullisinta ja järkevintä maanpäällisten teräväpiirtolähetysten aloittaminen on vanhalla DVB-T-tekniikalla, joskin MPEG-4:llä höystettynä. "Tämä on edullista niin kuluttajille tarjolla olevan päätelaitetarjonnan kuin rakennettaviin verkkoihin tarvittavien investointien näkökulmasta. Lisäksi vakiintuneita standardeja käyttämällä suljetaan pois yksi merkittävimmistä epävarmuustekijöistä", Digita huomauttaa lausunnossaan.
Digitan mukaan DVB-T2-lähetysstandardiin siirtymisellä ei kannata kiirehtiä, sillä uuden tekniikan käyttöönotossa ilmenevät ongelmat ovat yleensä paremminkin sääntö kuin poikkeus. DVB-T-standardiin perustuvia MPEG-4-pakkausta tukevia teräväpiirtovastaanottimia on Digitan mukaan saatavilla jo varsin hyvin. Nykyisen DVB-T-standardin käyttäminen teräväpiirtolähetysten välittämiseen ennen DVB-T2-tekniikkaan siirtymistä on yrityksen mukaan siis varsin perusteltua ja tällä hetkellä kaikista järkevin vaihtoehto.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.