Ilkka Ketola
6. helmikuuta, 2008 12:09
Yhdysvalloissa neuvotellaan ensimmäistä kertaa lauluntekijöille ja kustantajille digitaalisesta musiikista maksettavista mekaanisista rojalteista eli lisenssimaksuista, joita maksetaan musiikin latauksesta ja streamauksesta. Tähän asti maksut on suoritettu noudattaen fyysisten medioiden kuten CD-levyjen myynnistä tuttuja taksoja. Vastakkaisilla osapuolilla on hyvin erilaiset näkemykset korvausten jaosta.
Tekijänoikeuden rojaltimaksuista päättävän CRB:n (Copyright Royalty Board) johdolla neuvottelupöytään on kerätty sekä levyteollisuuden, lauluntekijöiden että digitaalisen median yritysten edustajat. Levyteollisuuden äänenkantajana pöydässä on RIAA, digitaalisia levityskanavia edustaa DiMA (Digital Media Association), ja lauluntekijöitä ja julkaisijoita puolustaa National Music Publishers' Association (NMPA).
RIAA ja DiMA haluavat luonnollisesti alentaa lauluntekijöille maksettua korvausta. Niiden näkemys on, että tällä hetkellä laulutekijöille ja julkaisijoille maksettava yhdeksän sentin (US) korvaus on liian korkea. Järjestöjen mielestä lauluntekijöiden pitäisi tyytyä pienempään siivun, kun koko musiikkiteollisuus kärsii tällä hetkellä alenevista tuloista.
Lauluntekijöiden näkemys tilanteesta on taas aivan päinvastainen. NMPA:n johtaja David Israeliten mukaan tekijöille maksettavaa korvausta tulisi korottaa, sillä musiikin jakelu on huomattavasti edullisempaa digitaalisia kuin fyysisiä kanavia pitkin ja voittoa jää enemmän jaettavaksi.
Israelite myös ymmärtää käynnissä olevien neuvotteluiden merkityksen. Hänen mukaansa kyseessä on musiikkiteollisuuden historian merkittävin korvauskäsittely, sillä nyt tehtäviä päätöksiä on vaikea pyörtää tulevaisuudessa.
Tässä vaiheessa ryhmien näkemykset poikkeavat vielä erittäin radikaalisti. NMPA haluaa lauluntekijöille ja kustantajalle 15 senttiä per ladattu musiikkitiedosto. Levyteollisuus taas haluaisi maksaa lauluntekijöille vain 5-6 senttiä kappaleelta, DiMA vielä vähemmän. Tämä korvaus jakautuu yleensä tasan lauluntekijän ja kustantajan välillä.
Musiikkistreamien, kuten nettiradioiden, kohdalla näkemyserot ovat myös huikeat. Lauluntekijät tahtovat saada 12,5 prosenttia kokonaistuloista, kun taas RIAA:n mielestä sopivampi korvaus oli 0,58 prosenttia. Digitaalisten medioiden mielestä mekaanisia rojalteja ei tulisi maksaa ollenkaan, sillä streamejä voi verrata radiolähetyksiin ja siksi streameissä tulisi soveltaa samaa lisensiointijärjestelmää kuin radiolähetyksiin.
Lauluntekijöille nettiradioista kertyvien lisenssimaksujen menettäminen ja mekaanisten maksujen aleneminen voi koitua suureksi taloudelliseksi takaiskuksi, sillä ne ovat tekijöiden tärkeimpiä tulonlähteitä. Tällä hetkellä kappaleen esittävä artisti ei saa radiosoitosta mitään korvausta, mutta lauluntekijä saa. Logiikka mallin takana on, että radio toimii ilmaisena mainoskanavana, jonka levysoitto lisää äänitemyyntiä.
Lauluntekijöille ja julkaisijoille kuuluvan osuuden määrittäminen on totta kai vaikeaa. Lauluntekijöiden osuuden leikkaaminen voi vetää luovan työn tekijät ahtaalle, ja luonnollisesti heille kuuluu osuus oman työnsä hedelmistä. Toisaalta levyteollisuuden ja digitaalisen median näkemyksiä puoltaa se, että kertaluonteisen luomistyön jälkeen lauluntekijälle ja kustantajalle ei kerry kustannuksia musiikin myynnin edistämisestä. Levy-yhtiöt ja musiikkikaupat taas joutuvat jatkuvasti panostamaan markkinointiin, jotta levyjä menisi kaupaksi.
Lisenssimaksujen lopullinen kohtalo selviää vasta kuluvan vuoden lokakuussa, jolloin CRB:n on määrä tehdä päätöksensä.