Unohda Wolt ja Foodora: Kebabrulla tärähtää kotiin 160km/h vauhdilla, kun putkiposti tekee paluun

Petteri Pyyny
10. kesäkuuta, 2022 16:36

Harva enää edes tietää, että putkiposti oli aikoinaan valtavan suosittu järjestelmä ja monissa suurkaupungeissa rakennettiin kymmenien, jopa satojen kilometrien mittaiset putkipostijärjestelmät. Nyt siitä kaavaillaan modernia versiota, joka syrjäyttäisi posti- ja ruokalähetit.
Putkiposti on siis nimensä mukaisesti putkista rakennettu järjestelmä, jossa paineilmalla pusketaan putkiin juuri oikein mitoitettuja lähetyssylintereitä. Putkipostin sylintereihin pystytään ohjelmoimaan tieto niiden määränpäästä, jolloin ne osaavat ohjata itsensä putkiston haarautumakohdissa kohti oikeaa osoitetta.

Laajin käytössä ollut putkipostiverkko oli Pariisissa, jossa verkosto oli lähes 500km mittainen. Viimeisin laaja, kaupungin kattava putkipostiverkko oli käytössä Prahassa, jossa se suljettiin vuonna 2002 tulvan vuoksi.
Vielä nykyisinkin putkipostia käytetään usein mm. isoissa sairaaloissa, joissa sen avulla voidaan lähettää näytteitä nopeasti rakennuskompleksin eri kulmiin.

Ruokalähettipalveluiden räjähdysmäinen kasvu on saanut aikamme pellepelottomat pohtimaan putkipostin modernisointia nykypäivään ja tuloksena on syntynyt Pipedream-yritys.

Yrityksen ideana on rakentaa suurkaupunkeihin ruoankuljetukseen sopiva putkipostiverkosto, joka lyhentäisi kuljetusmatkoja merkittävästi. Käytännössä isoissa kortteleissa olisi kussakin oma putkipostiasema, josta vastaanottaja - tai viimeiset metrit perille toimittava lähetti - voi vastaanottaa lähetyksen.

Ongelmana on tietysti verkoston rakentamisen hinta ja tähän Pipedream on keksinyt varsin luovan idean: yhtiö aikoo käyttää putkistona standardimittaisia 12 tuuman PVC-putkia. Samoja putkia käytetään Yhdysvalloissa mm. tietoliikennekaapeleiden suojaksi, kun ne kaivetaan maahan. Myös kyseiselle putkikoolle löytyy valmiiksi maaporia, jotka pystyvät kaivamaan reittiä maan alla ilman katujen repimistä auki.

This will, theoretically, reduce costs for the instant needs category, allow more people to access it, and allow more products and companies to participate.@_kylesadler's network simulator shows an example how this would be used: pic.twitter.com/0vkdMWKrpl

-- Garrett Scott 🕳 (@thegarrettscott) April 19, 2022



Yhtiö on jo saanut 1,6 miljoonaa dollaria (noin 1,52 miljoonaa euroa) rahoitusta hankkeelleen, joten odotamme mielenkiinnolla projektin kehittymistä.

Lue myös nämä
Tägit
Pipedream
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.