Lion Music ei ota enää uusia artisteja talliinsa luvattoman lataamisen takia

Kaarlo Räihä
5. tammikuuta, 2010 11:12

Tekijänoikeudella suojatun sisällön luvaton lataaminen on monille levy-yhtiöille suuri ongelma, ja monet levy-yhtiöt ovat miettineet erilaisia keinoja, joiden avulla luvatonta lataamista saataisiin hillittyä. Suomalainen levy-yhtiö Lion Music on ottanut asian tiimoilta käyttöön uudet keinot, sillä levy-yhtiön internet-sivujen mukaan levy-yhtiö ei ota enää listoilleen uusia artisteja, koska luvaton lataaminen ajaa independent-musiikkia tekevät tahot rahattomiksi.
Levy-yhtiön mukaan tilannetta katsotaan uudelleen, jos poliitikot kieltävät P2P-sivustot ja luvattoman tiedostonjakelun, joten valtion nykyisten suunnitelmien valossa Lion Musicin uusien artistien hylkääminen jatkuu vielä pitkään.
Lion Music on listannut sivullaan heidän edustamiensa artistien ja yhtyeiden luvattomia latausmääriä yhdeltä torrent-sivustolta, ja näiden lukujen valossa esim. Angel Of Eden -yhtyeen The End Of Never -albumia on ladattu luvatta yli 9 000 kertaa. Joidenkin tahojen mukaan luvaton lataaminen ei vaikuta negatiivisesti levyjen myyntiin, mutta Lion Musicin mukaan tilanne on päinvastainen. Levy-yhtiö toivookin, että luvatonta lataamista harrastavat tahot miettisivät toimiensa haittavaikutuksia seuraavalla kerralla. Levy-yhtiön mukaan luvattomat lataajat tuskin pitäisivät siitä, että levy-yhtiön kaverit tulisivat heidän koteihinsa ja veisivät heidän palkkasekkinsä.
Kaikki levy-yhtiöt eivät kuitenkaan vastusta P2P-jakelua yhtä kovin keinoin ja esim. Kanadassa toimiva Thorny Bleeder Records jakaa edustamiensa artistien kappaleita BitTorrentin avulla.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.