EMI:n DRM-vapaa musiikki liian kallista

Ilkka Ketola
26. helmikuuta, 2007 18:05

EMI, yksi maailman neljästä suuresta levy-yhtiöstä, on luopumassa ainakin toistaiseksi aikeista tarjota digitaalista musiikkia myyntiin ilman DRM-suojausten rasitteita. Syynä mielen muuttumiseen vaikuttaa olevan raha: musiikkijätti ei ole neuvotteluissaan levittäjien kanssa päässyt yksimielisyyteen "DRM-vapauden hinnasta".
Bloombergin saamien tietojen mukaan EMI vaati musiikkikaupoilta kappalekohtaista ennakkomaksua kompensoimaan riskiä, joka suojaamattoman musiikin myynnistä yhtiölle aiheutuu. Yksikään musiikkikauppa ei kuitenkaan katsonut vaaditun summan olevan järkevä, eikä EMI hyväksynyt musiikkikauppiaiden tingittyä tarjousta. Neuvottelut ovat siis toistaiseksi keskeytyneet.
EMI:n puheet DRM-suojaamattoman musiikin myynnin riskeistä ovat mielenkiintoisia. Digitaalisten musiikkikauppojen keskuudessa on koko ajan voimistuva usko siihen, että DRM-suojaamattoman musiikin myynti kasvattaisi musiikin myyntiä, sillä musiikki olisi kuunneltavissa eri laitteissa. Lisäksi suojaamatonta musiikkia saa jo esimerkiksi CD-levyiltä, vertaisverkoista tai kömpelöt DRM-suojaukset kiertämällä niin helposti, ettei DRM-suojaukset enää vähennä luvatta levityksessä olevan musiikin määrää.
EMI olisi ollut ensimmäinen neljästä suuresta levy-yhtiöstä, joka olisi tarjonnut suojaamatonta musiikkia. Yhtiön vetäytymisen uskotaan vähentävän myös muiden suurten levy-yhtiöiden kokeiluhalukkuutta, sillä uuden kokeilu ja riskien ottaminen ensimmäisenä ovat musiikkimarkkinoita lähes täysin dominoiville suurille yhtiöille vieraita käsitteitä.
Toisen suuren levy-yhtiön, Warner Music Groupin, osoittama kiinnostus EMI:ä kohtaan on mahdollisesti myös osaltaan vähentänyt EMI:n intoa. Warner on ilmoittanut, ettei yhtiö ole vielä luopumassa suojauksista digitaalisen musiikin myynnissä.
Levy-yhtiöt ovat kuitenkin vähitellen taipumassa suojaamattoman musiikin myyntiin, ja kunhan ensimmäinen uskalikko löytyy, odotetaan muiden seuraavan pian perässä. Mikäli levy-yhtiöt vaativat "DRM-vapausveroa" riskin vastapainoksi, siirtyy se todennäköisesti suoraan kuluttajien maksettavaksi kohonneina hintoina.
DRM:llä tarkoitetaan digitaalista oikeuksien hallintaa, jolla voidaan rajoittaa digitaalisen hyödykkeen, kuten musiikin, käyttö- ja omistusoikeuksia. Suojauksilla voidaan rajoittaa esimerkiksi käytettävissä olevien laitteiden ja kopiointikertojen määriä, ja suojaukset ovat yleisesti käytössä nykyisin verkossa myytävässä digitaalisessa musiikissa.
Viime aikoina mm. Apple, Microsoft ja Napster ovat kritisoineet DRM-järjestelmiä musiikin myynnin digitalisoitumista jarruttavina tekijöinä.
Lähteet:
Ars Technica
Bloomberg

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.