Viikon 4/2021 suosituimmat uutiset Suomessa
Viime viikon uutistarjonta oli jälleen kovin monipuolista, joka näkyi myös luetuimpien otsikoiden listallamme. Reddit-kanava WallStreetBets ja sen aiheuttamat kurssiheilahtelut olivat suosittuja otsikoita useissa medioissa, mutta mikään em. otsikoista ei kiskaissut itseään kuitenkaan 10 luetuimman uutisen joukkoon viime viikolla.
Viikon luetuin juttu oli Bill Gatesin varoitus siitä, miten maailman täytyy suhtautua koronapandemian jälkeisessä maailmassa terveyteen aivan eri tavalla kuin tähän asti. Viikon toiseksi luetuin uutinen oli venäläisväite siitä, että Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump on ollut neuvoostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n talutusnuorassa jo 1980-luvulta lähtien.
Myös rokotevalmistaja AstraZenecan tapauksen puinti nousi yhdellä otsikolla viikon luetuimpien uutisten listalle.
Viikon 4/2021 suosituimmat uutiset Suomessa
- Bill Gates varoittaa maailmaa (Ilta-Sanomat)
- Kohuväite Donald Trumpista: Avusti Venäjän KGB:tä ja mafiaa vuosikymmenet – älyllisesti epävarma, kehuille perso ja ahne narsisti oli täydellinen houkuteltava (MTV)
- Jennalla on 300 000 euroa ulosotossa – professori lohduttaa: 15 vuoden päästä velat vanhenevat (MTV)
- Perheenäiti näki pihalla sen, mitä ei olisi halunnut nähdä: naapurin mies kolasi lunta asussa, joka ei jättänyt mitään mielikuvituksen varaan (Ilta-Sanomat)
- Eveliina Juselius, 30, siirtää joka kuukausi palkastaan 500 euroa säästöön – jopa kolmannes nuorten aikuisten varoista on sijoituksissa (Yle)
- Lontoolaisen rakennusmiehen on kerrottava 24 tuntia etukäteen poliisille, jos aikoo harrastaa seksiä naisen kanssa (Iltalehti)
- Oikeus: 35-vuotias naisopettaja harrasti seksiä 15-vuotiaan kanssa – aviomies puolusti vaimoaan (Ilta-Sanomat)
- Jäsenet jättävät Trumpin ökyklubin – ex-presidentti eristäytyy entisestään: "Se on hänen Elbansa" (Iltalehti)
- Jade, 27, hämmästeli kotipihallaan lumeen piirrettyä symbolia ja julkaisi näkemästään videon somessa – seuraajat tiesivät välittömästi, että nainen on hengenvaarassa (MTV)
- Rokotevalmistaja AstraZenecan ilmoitus tyrmistyttää – pääministeri Marin: "Tällaisesta ei ollut mitään viitetietoja" (Ilta-Sanomat)
Englanninkielisissä uutisissa taas jyräsivät pelit ja teknologia. Viikon luetuin uutinen englanninkielisen HIGH.FI'n puolella oii juttu siitä, miten Cyberpunk 2077 -pelin kehittäjät estivät Keanu Reavesin hahmoon pohjautuneen seksimodauksen. Myös vahvasti WallStreetBets -vyörytykseen liittyvä Robinhood-sijoitussovellus nousi luetuimpien uutisten listalle, päätettyään estää kaupankäynnin osakkeilla, joita wsb-yhteisö oli heilutellut.
Viikon 4/2021 luetuimmat englanninkieliset uutiset
- Cyberpunk 2077 Keanu sex mod removed following CD Projekt warning (Eurogamer)
- AMD warns of continued PS5, Xbox Series X|S, and PC chip shortages (VG247)
- Rovio Calls It Quits On Its Game Streaming Service (Ubergizmo)
- Android 12 could make your phone's UI and apps more colorful (Android Authority)
- Leak: Xiaomi Mi Band 6 will have a GPS receiver, reworked UI, smart home features and more (GSMArena)
- Robinhood Clamps Down Again: GameStop Buys Limited As Stock Soars (Forbes)
- Engineers have built machines to scrub CO2 from the air – and it could halt climate change (The Next Web)
- Playtonic is about to be rebranded and has "a good reason" (Gamereactor)
- A billionaire investor blamed the GameStop stock surge on the government's $1,200 COVID-19 relief checks (Business Insider)
- Here are the best robot vacuums on the market right now (Android Central)
HIGH.FI -palvelut
Uutisten lukukertoja kertyy mm. seuraavista palveluista:
- HIGH.FI -verkkosivusto
- HIGH.FI Uutisvahti Androidille
- Highkara uutislukija iPhonelle ja iPadille
- Haikala uutislukija Jollalle / Sailfishille
...lisäksi listalle päätyy myös useita muita pienempiä sovelluksia ja palveluita, jotka käyttävät avointa rajapintaamme, joka mahdollistaa uusien palveluiden rakentamisen HIGH.FI'n keräämien uutisten päälle.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT