AfterDawn logo

Viikon 44/2020 luetuimmat uutiset Suomessa

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Viime viikon uutistarjonta oli varsin monipuolinen, kaikin tavoin. Lähestyvät Yhdysvaltain presidentinvaalit nostattavat uutistulvaa Suomessakin ja teimmekin aiheen ympärille erillisen uutisseurantasivun.

Toinen otsikoita hallinnut uutistapaus on edelleen psykoterapiayhtiö Vastaamon tapaus, josta otsikoita tuntuu riittävän viikosta toiseen. Olemme senkin seurannan keskittäneet nyt omalle Case Vastaamo -uutisseurantasivulle, johon otsikot tulevat automaattisesti.

Viikon luetuin uutinen liittyikin Vastaamon tapaukseen: tietoja oli levitetty Ylilaudalla ja keskustelualueen ylläpito antoi kantansa asiaan liittyen.

Muita viikon luetuimpia uutisia HIGH.FI -uutispalvelussamme olivat mm. juttu siitä, miten vakuutusetsivä seurasi työkyvyttömäksi jo todettua naista sekä uutinen siitä, miten Nasan havaintojen mukaan Kuun aurinkoisella alueella on vettä.

Viikon 44/2020 suosituimmat uutiset Suomessa

  1. Ylilauta-foorumilla julkaistu Vastaamon potilaskertomuksia – Näin vastaa ylläpito (Iltalehti)
  2. Työkyvytön Pia huomasi, että valkoinen auto seurasi perhettä – vakuutusetsivän varjostuksesta alkoi vuosien lakitaistelu (Ilta-Sanomat)
  3. Miten käy Pirkan, Rainbow´n ja Lidlin monen "halpamerkin"? Uusi laki kieltää kauppoja oikeudettomasti kopioimasta tuotteita omiksi merkeikseen (Yle)
  4. Nasa teki odottamattoman löydön Kuusta: aurinkoisella alueella on vettä (Yle)
  5. Naisia kehotettiin riisumaan alaruumiinsa paljaaksi – Pekka Haavisto: "Kovasti anteeksipyytävään sävyyn ulkoministeri sanoi, että he tulevat tekemään täyden selvityksen" (Demokraatti.fi)
  6. Nasa löysi Kuusta merkkejä miljardeista vettä varaavista mikrokraatereista (Ilta-Sanomat)
  7. Vastaamo-kiristäjä teki pahan virheen perjantaina, sanoo F-Securen Hyppönen: "Hän päästi käsistään kaikkein tärkeimmän tietonsa" (Yle)
  8. Tutkimus: Kissan kanssa voi viestiä silmäpelillä (Yle)
  9. Nuoret kuvasivat luvatta, kun 16-vuotias Nea harrasti ensimmäisen kerran seksiä: "Uskoin itsekin, että olen huora ja mun pitää hävetä" (MTV)
  10. Maailmankuulu luonnontieteilijä David Attenborough näyttää uudessa dokumentissaan miten maapallon luonto on huvennut hänen elinaikanaan – "Olemme ajamassa luonnon rappiotilaan" (Yle)

HIGH.FI -palvelut

Uutisten lukukertoja kertyy mm. seuraavista palveluista:

...lisäksi listalle päätyy myös useita muita pienempiä sovelluksia ja palveluita, jotka käyttävät avointa rajapintaamme, joka mahdollistaa uusien palveluiden rakentamisen HIGH.FI'n keräämien uutisten päälle.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT