AfterDawn logo

Viikon 35/2020 luetuimmat uutiset Suomessa

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Viime viikolla puheenaiheita uutismedioissa riitti. Niistä lopulta ykköseksi nousi UPM:n päätös sulkea sanomalehtipaperitehtaansa Jämsässä, jonka vuoksi noin 450 henkeä on menettämässä työpaikkansa Keski-Suomessa.

Hyvänä kakkosena oli sosiaali- ja terveysministeriön munaus nollien määrässä, kun vahingossa Suomen kokoontumisrajoituksia supistettiinkin aiemmasta viidestäsadasta viiteenkymmeneen - noin kolmen tunnin ajaksi, kunnes möhläys saatiin paikattua.

Muitakin uutisia luetuimpien listalle nousi: mainittakoon vaikkapa tuotemerkkien kipuilu kehnolla maineella olevan Käkkäinen-tavarataloketjun kanssa sekä parikin koronavirusuutista eri kulmilta.

Mutta tässäpä näitä..

Viikon 35/2020 suosituimmat uutiset Suomessa

  1. Tutkimus: Kahden metrin turva­välin pitäminen perustuu vanhaan tietoon? Tutkijat ehdottavat tilalle toista mallia (Ilta-Sanomat)
  2. Nuoret helsinkiläisäidit lähtivät viihteelle baariin ja jättivät 2–3-vuotiaat lapsensa yksin kotiin – isää odotti pimeässä asunnossa ikävä näky (Ilta-Sanomat)
  3. Taas shokkiuutinen työmarkkinoilta – kansanedustaja järkyttyi: "Työnantajan on kannettava vastuunsa siitä, mihin työntekijät tulevaisuudessa sijoittuvat" (Demokraatti.fi)
  4. Sanna Marinin UPM-kommentit räjäyttivät Twitterin heti aamusta: "Syvä huokaus", "Onko se niin vaikea hyväksyä, että Marin on täysin oikeassa" (MTV)
  5. Joku maalasi nerokkaat merkinnät kadulle Helsingissä – Ne kertovat autoilijoille välimatkan suojatiehen, mutta ovat laittomia (Ilta-Sanomat)
  6. Nyt puhuu Teuvo Hakkaraisen hondurasilainen ex-rakas Stephanie, 28 – "Minua hävettää" (Ilta-Sanomat)
  7. Google lisäsi näppärän toiminnon kaikkiin Chromecasteihin (AfterDawn)
  8. "Palkka 3700€/kk.... tai sitten 370€/kk tai 37 000€/kk" – Näin somessa irvaillaan viranomaisten mittaluokat uusiksi laittaneelle nollamokalle (MTV)
  9. Tutkijoiden arvio: Koronavirus levisi yhdestä tapahtumasta 20 000 ihmiselle (Ilta-Sanomat)
  10. Monet yritykset jatkavat yhteistyötä tavaratalo Kärkkäisen kanssa – kysyimme firmoilta, pitäisikö (Yle)

HIGH.FI -palvelut

Uutisten lukukertoja kertyy mm. seuraavista palveluista:

...lisäksi listalle päätyy myös useita muita pienempiä sovelluksia ja palveluita, jotka käyttävät avointa rajapintaamme, joka mahdollistaa uusien palveluiden rakentamisen HIGH.FI'n keräämien uutisten päälle.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT