Mobiililaajakaista uuden ajan kynnyksellä

Paljon puhuttu ja kauan kaivattu tulevaisuus on hiljalleen alkamassa -- ainakin langattomien verkkoyhteyksien puolesta. Jo jonkin aikaa operaattorit ovat mainostaneet televisiossa ja verkossa näyttävästi uusia 4G-liittymiä, joiden entistä nopeampien yhteyksien luvataan mahdollistavan nettivideoiden sulavan toistamisen ja videokeskustelut. Käytännössä kaikkien niiden verkkopalveluiden, jotka ovat aiemmin vaatineet nopean langallisen yhteyden, pitäisi toimia 4G:n ansiosta myös mobiililaitteissa.

Mitä 4G oikein tarkoittaa?

Se mitä 4G oikein tarkoittaa, riippuu paljolti keneltä asiaa kysyy. Sillä mitä 4G oikein tarkoittaa on, suomalaisten operaattoreidenkin välillä eroja, minkä vuoksi tavallinen kuluttaja tippuu helposti kärryiltä. Nykyään termiä 4G käytetään käytännössä synonyyminä LTE-verkkoyhteyksille (maksiminopeus on 100 Mb/s), vaikka se ei aivan tarkalleen ottaen täytä neljännen sukupolven matkapuhelinverkon määritteitä. 4G:llä voidaan tarkoittaa myös WiMax-verkkostandardia, joka oli kilpaileva vaihtoehto LTE:lle. Jälkimmäinen on kuitenkin yleistynyt maailmalla ja Suomessa nopeasti, minkä takia WiMax-verkot ovat jääneet marginaaliin.

Suomalaisista operaattoreista DNA ja Elisa tarkoittavat 4G:llä LTE:n lisäksi myös niin sanottua Dual Carrier -teknologiaa (DC), jonka avulla tietoa voidaan siirtää 3G-verkossa kahta kanavaa pitkin. Tällä tavoin yhteysnopeus on saatu kaksinkertaistettua 42 megabittiin sekunnissa. TeliaSonera ei viittaa markkinointimateriaaleissaan 4G:llä DC-tekniikkaan.

LTE-verkon kattavuus

Ensimmäisen kaupalliseen käyttöön avatun 4G-verkon kunniasta käytiin tiukka kilpailu vuoden 2010 lopulla. Osapuolina olivat Finnet-liittoon kuuluva Datame ja Sonera. Sittemmin verkkojen kattavuus on laajentunut hiljalleen ja kaikkien suurimpien kaupunkien keskustoista löytyy jo jonkin operaattorin hallinnoima LTE-verkko. Oulussa Elisan LTE-verkko on keskittynyt Teknologiakylän ympäristöön, kun Soneran verkko kattaa laajemmin kaupungin keskusta-alueen -- ulottuen aina lentokentälle saakka. DNA:lla ei ole toimivaa LTE-verkkoa Oulussa.

Muualla Suomessa LTE-yhteyksistä pääsee nauttimaan Turussa, Tampereella, Helsingissä (ja muualla pääkaupunkiseudulla), Hämeenlinnassa, Jyväskylässä ja Hyvinkäällä. Tarkempi kattavuus kannattaa selvittää erikseen operaattoreiden verkkosivuilta löytyvien kuuluvuuskarttojen avulla. Vaikka LTE-verkko löytyykin edellä mainittujen kaupunkien keskustoista, niin se ei ole välttämättä yhtenäinen. Verkosta voi löytyä silmäkkeitä, joissa yhteydet toimivat hitaammilla nopeuksilla.

Yksi suurimmista syistä verkon suppeudelle on se, että operaattorit ovat odottaneet 800 megahertsin taajuushuutokauppojen alkamista. Hallitus ilmoitti maaliskuun lopulla, että ensimmäiset taajuudet kaupataan viimeistään vuoden 2013 aikana. Taajuusmyynnin alkamista lykkäsivät neuvottelut Venäjän kanssa, joka hyödyntää kyseisiä taajuuksia televisio-ohjelmien lähettämisessä ja radionavigoinnissa. Myös radiomikrofonit ovat aiheuttaneet ongelmia, sillä ne toimivat 800 megahertsin taajuudella.

Nykyiset LTE-verkot toimivat Suomessa 1800 ja 2600 MHz:n taajuusalueilla. Operaattorit haluavat panostaa matalataajuuksiseen verkkoon, koska tällöin tukiasemien välimatkat voivat olla pidempiä, eli valtakunnallisen verkon rakentaminen on edullisempaa.

Jotta LTE-yhteyksiä voisi käyttää, kuluttajan pitää hankkia itselleen tekniikkaa tukeva mokkula tai älypuhelin. Operaattorit tarjoavat yhteensopivia mokkuloita liittymän oston yhteydessä. Suomessa LTE-yhteensopivia mobiililaitteita, kuten älypuhelimia tai tabletteja, ei toistaiseksi ole.

Mitä hyötyä LTE:stä on?

Operaattoreiden mukaan LTE-verkon suurin ansio verrattuna nykyiseen 3G-verkkoon verrattuna on suurempi tiedonsiirtonopeus. Parhaimmillaan verkossa voidaan siirtää jopa sata megabittiä sekunnissa. Kuten monet mokkuloiden ja älypuhelinten omistajat hyvin tietävät, niin kyse on kuitenkin teoreettisesta maksimista -- todellisuudessa data liikkuu omalle päätteelle paljon verkkaisemmin.

Elisan mukaan sen LTE-verkossa tiedonsiirtonopeuden tyypillinen vaihteluväli on 5-80 Mb/s (nopein liittymävaihtoehto). DNA:lla vaihteluväli on sama. Soneralla alaraja on hieman korkeammalla, 10-80 Mb/s. Nykyisillä 3G-yhteyksillä päästään keskimäärin noin 3 Mb/s:n siirtonopeuksiin. Todellinen nopeus riippuu ensisijaisesti siitä, kuinka moni käyttäjä jakaa saman tukiaseman kapasiteetin.

LTE-yhteyksillä tiedon pitäisi liikkua jo niin vilkkaasti, että tarkkojen teräväpiirtovideoiden katselu onnistuu verkossa ilman piinaavia "ladataan-odotuksia". Lisäksi reaaliaikaisen kuvan lähettäminen, interaktiiviset tv-palvelut ja PC-pelien sujuva verkkopelaaminen mobiilisti on mahdollista. Nopean yhteyden eräs etu on myös se, että kotitaloudessa langaton verkkoyhteys voidaan jakaa usealle eri laitteelle. Tämä jouduttaa niin sanottua hyperverkostoutumista, jossa kodin tekniset laitteet termostaateista televisioon ovat kiinni verkossa.

Artikkeli on julkaistu huhtikuussa 2012 ilmestyneessä DigiMaailma-osiossa

Kirjoittaja: Manu Pitkänen