AfterDawn logo

Taas ollaan mukana - Suomalaiset osallistuvat samaan Facebook-huijaukseen tasaisin väliajoin

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Metan omistaman Facebookin yksi suurimmista ongelmista on se, että palvelu ei yritä tai edes halua päästä eroon erilaisista huijauksista. Tämän myötä samat huijaukset valtaavat Facebookin seinän tasaisin väliajoin. Yksi näistä suurimmista kiertävistä huijauksista on Pieneksi -sivun mökkiarvonta.

Kyseinen sivu kulkee tällä hetkellä nimellä "Pieneks" ja kuvaksi on laitettu vastaavalla nimellä varustettu logo.

Sivulle on julkaistu viime aikoina kolme erilaista julkaisua, joissa kaikissa idea on sama: saada mahdollisimman paljon kommentteja ja siten lisää näkyvyyttä.

Kommentteja kalastellaan esimerkiksi käyttämällä otsikkoa "Kaikki kommentoineet saavat mahdollisuuden voittaa mökin".

Kolmeen julkaisuun on tätä juttua kirjoittaessa tullut jo noin 23 tuhatta kommenttia. Itse sivulla on 85 tuhatta tykkäystä.

Kommentoinnin jälkeen sivulta lähetetään automaattinen viesti, jossa vakuutetaan, että käyttäjä on lähellä mökin voittoa. Keskeisin idea tässä on saada käyttäjä houkuteltua jonnekin epämääräiselle sivustolle ja luovuttamaan tietonsa.


Mitään mökkiä ei luonnollisesti tästä saa palkinnoksi.

Pieneks-Facebook-profiilin tunnistaa aika helposti huijaukseksi tai epämääräiseksi, sillä se ei sisällä juurikaan tietoa. Kyseinen sivu on kuitenkin jo luotu 29. maaliskuuta 2021.

Käytin tätä vastaavaa sivua esimerkkinä viime vuoden kesän jutussa, joka auttaa tunnistamaan Facebookin huijausarvonnat. Tuolloin sivulla oli eri kuva ja sivulla oli linkki epämääräiselle sivustolle.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT