AfterDawn logo

Flubotia levitetään taas Suomessa - varo tällaisia tekstiviestejä

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Suomessa on jälleen liikkeellä Flubot-nimistä haittaohjelmaa. Kyseistä haittaohjelmaa levitetään tekstiviestien avulla ja se vaivaa etenkin Android-puhelimia.

"FluBot-nimistä Android-haittaohjelmaa levitetään tekstiviestien avulla. Tämän hetken arviomme mukaan yhden vuorokauden aikana viestejä on lähetetty kymmenille tuhansille suomalaisille. Arviomme mukaan määrä tulee kasvamaan lähipäivien ja viikkojen aikana", sanoo Kyberturvallisuuskeskuksen tietoturva-asiantuntija Aino-Maria Väyrynen.

Flubotista varoiteltiin jo kesällä Suomessa. Se oli heinäkuussa Suomen yleisin haittaohjelma ja elokuussa sijoitus oli kolmas.

Flubotia levitetään tekstiviestien välityksellä. Viesteissä on lyhyt teksti ja linkki verkkosivustolle.


Verkkosivustolta pyritään asentamaan puhelimeen Android-ohjelma, joka on APK-muodossa. Kyseisen APK-tiedoston asentaminen vaatii käyttäjän hyväksynnän, mutta luonnollisesti teknisesti taitamattomampi käyttäjä saattaa tähän antaa hyvinkin luvan.

Mikäli tämän asentaa, puhelin alkaa esimerkiksi tarjoilemaan erilaisia tilausansoja ja lähettämään huijausviestiä eteenpäin.

iPhonella ohjataan verkkosivustolla erilaiseen huijausmateriaaliin.

Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen mukaan muun muassa tällaisia viestejä kannattaa varoa:

  • Olet saanut uuden aaniviestin/MMS-viestin
  • Sinulle on vastaamaton puhelu. Soittaja on jattanyt sinulle viestin
  • Tarkea viesti! Etsimme sinua. Lue se taalta


esimerkkejä huijausviesteistä

Esimerkkejä tekstiviestitse leviävistä huijausviesteistä. Kuva: Kyberturvallisuuskeskus.

Kyberturvallisuuskeskuksen mukaan viesteistä puuttuu ääkköset ja viesteissä saattaa esiintyä myös seuraavanlaisia merkkejä: +, /, &, % ja @.

Aiheen vakavuuden vuoksi Kyberturvallisuuskeskus julkaisi varoituksen aiheesta myös nettisivuillaan.

Juttu julkaistu alkuperäisesti 24.11.2021. Päivitetty 25.11.2021 klo 18.22 uusilla tiedoilla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT