AfterDawn logo

YouTuben 'En tykkää tästä' -lukema katoaa näkyvistä

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen
1 kommentti

YouTube on kertonut videoihin liittyvästä muutoksesta. Jatkossa alapeukkujen eli 'en tykkää tästä' määrä katoaa näkyvistä.

Painike jää kuitenkin edelleen käyttöön, mutta lukema ei enää kasva sitä painettaessa. Lukema näkyy vain itse kanavan omistajalle YouTube Studion tilastojen kautta, mikäli sen haluaa nähdä.

Tykkäys-painike jää edelleen käyttöön normaalisti ja sen lukema myös näytetään julkisesti.

YouTuben mukaan muutoksella pyritään ehkäisemään etenkin pienempien kanavien joutumista hyökkäysten ja häirinnän kohteeksi. Toisaalta lukema on antanut vihiä katsojille videon hyödyllisyydestä.

YouTube Creators -kanavalla julkaistiin myös lyhyt video aiheesta. Tämä video on saanut nopeasti suuren määrän alapeukkuja sekä kommentteja, joiden mukaan suurin osa ei pidä muutoksesta.


Muutos astuu voimaan vaiheittain.

1 KOMMENTTI

BittiMestari1/1

Politiikkaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT