AfterDawn logo

Käytät Chromecastia? Android 12 tuo mukanaan huonoja uutisia

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
4 kommenttia

Chromecast on kenties yksi viimeisen vuosikymmenen näppärimpiä uusia tuotteita. Muutaman kympin maksava pieni televisioon kytkettävä Googlen valmistama läpyskä on tehnyt televisioiden omista älytoiminnoista käytännössä tarpeettomia monessakin kotitaloudessa.

Mutta Chromecastia ahkerasti käyttäville on maailmalta kuulunut huonoja uutisia, joita Google ei ole sen tarkemmin vielä suostunut selittämään.

Hiljattain julkaistu Android 12 -käyttöjärjestelmä poisti Chromecastia käyttäviltä mahdollisuuden säätää televisiossa näkyvän sisällön äänenvoimakkuutta suoraan puhelimen kautta.

Ja mikä kummallisinta, Googlen työntekijän mukaan kyseinen toiminto on poistettu Androidista "lakiteknisen seikan" vuoksi. Viittauksen voisi tulkita liittyvän jonkinlaiseen patenttiriitaan, johon liittyy nimenomaan kännykällä tapahtuva television äänenvoimakkuuden säätö. Mutta mitään sen kaltaista oikeusjuttua ei ole maailman medioissa uutisoitu.


Ainoaksi selitykseksi on väitetty kaiutinvalmistaja Sonoksen Googlea vastaan nostamaa oikeusjuttua, jossa Sonos väittää Googlen älykaiuttimien rikkovan useita Sonoksen patentteja.

Tokihan ongelmaan on hyvin perinteinen ratkaisu: videota Chromecastilla televisioon toistettaessa äänenvoimakkuutta voi edelleen säätää ihan perinteisellä television kaukosäätimellä. Ongelma ei myöskään vielä toistaiseksi koske kovin monia käyttäjiä, sillä Android 12 on saatavilla toistaiseksi vain kouralliselle puhelinmalleja.

4 KOMMENTTIA

Miracast (vahvistamaton)1/4

Minulla ei sitten vain ole yhteensopivia laitteita, kun on kaksi Chromecastiä (3 gen ja ultra), lukuisia Android -laitteita (9-11) ja pari eri telkkaria (Samsung ja Procaster). Yksikään yhdistelmä niistä ei säädä telkkarin omaa voimakkuutta vaan aina tulee ilmoitus, että säädä itse telkkarista, jos ei riitä. Procasterkin kuitenkin osaa jutella Pioneerin kotiteatterivahvistimen kanssa ihan kuten pitääkin.

karijaloviina2/4

Lainaus:

Minulla ei sitten vain ole yhteensopivia laitteita, kun on kaksi Chromecastiä (3 gen ja ultra), lukuisia Android -laitteita (9-11) ja pari eri telkkaria (Samsung ja Procaster). Yksikään yhdistelmä niistä ei säädä telkkarin omaa voimakkuutta vaan aina tulee ilmoitus, että säädä itse telkkarista, jos ei riitä. Procasterkin kuitenkin osaa jutella Pioneerin kotiteatterivahvistimen kanssa ihan kuten pitääkin.

Se on juuri tuo ominaisuus mikä lähtee

DeNoNamed3/4

Miten mahtaa käydä Android tvlle jossa sisäänrakennettu Chromecast.

Itsellä sonyn android tvssä säätyy nimenomaan TV äänenvoimakkuus kännykästä säädettäessä. Tosin tulee harvoin käytettyä kännykän kautta kun kaikki sovellukset löytyy tvstä. Toivottavasti tämä ominaisuus sitten säilyy.

Hassua että englanninkielisillä foorumeilla tästä puhutaan bugina joka on poistumassa heti 12.1 versiossa.

Voisiko kyseessä olla vain ongelma joissain laitteissa, jossa äänenvoimakkuus saattaakin pompata täysille vaikka säätää vain yhden pykälän. Tällaisesta joku voisi haastaa oikeuteen ja näin ongelma olisi lakitekninen.

arivesa4/4

Onko jotain eroa säätääkö luurista vai telkun remotesta? BT-kuulokkeilla
on oma säätönsä,moni ei muuta tarvitsekaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT