AfterDawn logo

Arvostelu: Ninebot by Segway Air T15e - kevyt ja kallis

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Testiimme saapui loppukesästä 2021 erikoisin sähköpotkulauta, mitä olemme tähän asti päässeet kokeilemaan. Segway Ninebot Air T15e on tasan yhteen tiettyyn käyttötarkoitukseen suunniteltu erikoinen sähköpotkulauta, jolla on myös silmiä kirvelevä, noin 800 euron hinta.

Ninebot Air T15e on super-kevyt skuutti (ultra-portable), jonka idea on hyvin yksinkertainen: se on äärimmäisen kevyt, erittäin pieni ja sen kohderyhmänä ovat julkisilla kulkuvälineillä liikkuvat ihmiset, joilla jompikumpi julkisilla kuljetun matkan päätepisteistä on turhan kaukana lopullisesta kohteesta.

Eli ajatellaanpa vaikka Helsingin kehyskunnassa asuvaa ihmistä, jolla on kotoa rautatieasemalle matkaa kolmen kilometrin verran. Junalla sitten matka kulkee Helsingin päärautatieasemalle ja siellä taas matkaa asemalta työpaikalla on parin kilometrin verran.

Juuri tuohon markkinaan Ninebot pyrkii Air T15e -mallillaan iskemään: pikkuinen ja kevyt sähköpotkulauta, jolla voi huristella alkumatkan kotoa juna-asemalle, taittaa laudan kainaloon junamatkan ajaksi ja hurauttaa taas loppupäässä matkan työpaikalle näppärästi hikoilematta.

Mutta miten paketti oikein toimii ja mistä osasista se lopulta koostuu..? Pistimme skuutin kahden kuukauden intensiiviseen testiin ja otimme arvostelussamme asiasta selvää.

Sisältö

  1. Ulkonäkö ja rakenne
  2. Säilytysteline
  3. Tekniset tiedot
  4. Paino ja mukana kuljettaminen
  5. Nopeus ja kiihtyvyys
  6. Kantama - miten pitkälle skuutilla pääsee?
  7. Ominaisuudet
  8. Ajettavuus
  9. Laatuvaikutelma
  10. Yhteenveto
  11. Plussat
  12. Miinukset
  13. Tähdet


Ulkonäkö

Ninebot by Segway Air T15e ulkonäkö

Ninebot Air T15e erottuu välittömästi muista sähköpotkulaudoista jo ulkonäkönsä puolesta. Futuristinen, valkoinen muotoilu on täysin poikkeava niin vuokralautoihin kuin muihin ostettaviinkin skuutteihin verrattuna.

Hieman tarkemmin muotoilua tutkiessa paljastuu sen nerokkuus pala kerrallaan.

Itse laudan pohjaosa, jossa seistään, on valettu yhdestä osasta. Samoin ohjaustanko on sekin lähes yhtenäinen yksi elementti. Rakenteen laadukkuus yllättää lautaa käsissä pyöritellessä, samoin konseptin idea: valamalla koko laudan yhteen muottiin, kevyitä materiaaleja käyttäen on Ninebot onnistunut tuomaan ulkonäköön ja rakenteen laatuvaikutelmaan jotain todella uutta.

Ninebot by Segway Air T15e ohjaustangon kahvat alas taitettuina

Seuraavaksi katse kiinnittyy pienempiin yksityiskohtiin, jotka nekin on pohdittu viimeisen päälle upeasti. Ohjaustangon kahvat taittuvat esiin helpolla kiertoliikkeellä ja napsahtavat osaksi ohjaustankoa niin sulavan ja modernin näköiseen linjaan, että tulee väistämättä mieleen: miksi kukaan ei ole aiemmin keksinyt tätä.

Mittaristo on sekin upotettu osaksi ohjaustankoa, joka vielä entisestään korostaa futuristista muotoilua, myös kuljettajan näkökulmasta.

Ninebot by Segway Air T15e latauksessa telineessä

Pienimmätkin yksityiskohdat, kuten pienen seisontatuen taakse piilotettu latausliitin, kertovat siitä, että suunnittelutiimillä on ollut erittäin luova päivä käsissään, kun tätä lautaa on suunniteltu.

Säilytysteline

Yleensä tällaisten tuotteiden pakkauslaatikot tulee heitettyä varastoon muutamaksi vuodeksi, kunnes ne seuraavan kevätsiivouksen yhteydessä vihdoin raatsitaan kipata osaksi kartonkikeräystä ja sekajätettä.

Ninebot by Segway Air T15e latauksessa telineessä
mukana tuleva teline on äärimmäisen näppärä lisävaruste

Mutta tässäkin Ninebotin suunnittelutiimillä on osunut ajatus oikeaan kulmaan. Pakkauslaatikon sisältä löytyvä pehmuste onkin itse asiassa yksi yhtenäinen styrox-rakennelma, joka toimii sellaisenaan laudan säilytystelineenä.

Ja konsepti toimii itse asiassa hämmentävän hyvin: telineessä lauta ei vie käytännössä juuri lainkaan lattiapinta-alaa kotoa ja kun lauta itsessään on varsin upea tapaus, voi telineen lautoineen säilyttää vaikka olohuoneen nurkassa nököttämässä - mielellään.

Luonnollisesti lautaa voi ladata myös ilman lataustelinettä, mutta kotona säilytettäessä teline säästää uskomattoman paljon tilaa - ja samalla laudalla on aina selkeä oma paikka.

Tekniset tiedot

Paino10,5 kg
Huippunopeusmax. 20km/h
Moottori250W sähkömoottori, veto takarenkaassa
Kantama12 km
Mitat102 x 40 x 94 cm (avattuna) |
103 x 20 x 22 cm (taitettuna)
VesitiiviysIPX4 (lue mitä IP-luokitukset tarkoittavat)
Akku4000 mAh; 167 Wh;
latausaika 4 tuntia (valmistajan ilmoittama)
Matkustajan painokorkeintaan 100 kg
MuutaIntegroitu sähköinen pirikello;
sähköinen jarru;
mobiilisovellus iPhonelle ja Androidille;
ajovalot edessä ja takana;
laudassa valittavissa olevat koristevalot
Hintanoin 800 euroa


Laudan paino ja kuljettamisen helppous

Kuten todettua, Air T15e on ns. ultra-portable sähköpotkulauta, eli se on yksi kevyimmistä sähköpotkulaudoista mitä aikuisille on koskaan tehty. 10,5 kilogramman paino voi tuntua sekin paljolta, mutta sitä se ei käytännössä mielestämme ollut. Lautaa kantoi erittäin helposti kainalossa pidempiäkin portaita pitkin.

Ninebot by Segway Air T15e taitettuna kasaan

Lisäksi laudan kuljetettavuuteen on siihenkin pistetty ajatusta mukaan kunnolla: laudan ollessa taitettuna sen takarengas pyörii edelleen vapaasti. Käytännössä skuuttia voi siis vetää ohjaustangossa olevasta kolosta perässään kuten vaikkapa renkailla varustettua matkalaukkua. Konsepti toimi käytännössä erittäin hyvin ja lautaa oli näppärä kuljettaa taitettuna vetämällä, vaikkapa ostoskeskuksessa liikkuessa.

Lisäksi laudan taittaminen kokoon ja sen uudelleen avaaminen käyttökuntoon on sekin tehty äärimmäisen yksinkertaiseksi ja nopeaksi. Ohjaustangon keskellä on vipu, jota nykäistäessä lauta napsahtaa kasaan. Samasta vivusta vetäisemällä lauta taas palautuu käyttökuntoon.

Taitettuna lauta on ylivoimaisesti pienin fyysisiltä mitoiltaan mitä olemme koskaan testanneet ja sitä voi todellakin kantaa vaikka metroasemalla kainalossa.

Nopeus ja kiihtyvyys

Valitettavasti kaikella on kääntöpuolensa. Keveys ja pieni koko tarkoittavat väistämättä myös pientä akkua ja pienitehoista sähkömoottoria.

Laudan huippunopeus on rajoitettu 20 km/h tasoon, joka on 5 km/h vähemmän kuin Suomessa sallittu suurin sähköpotkulautojen rakenteellinen nopeus.

Vaatimattoman nopeuden ohella lauta on myös armottoman hidas kiihtymään. Itse asiassa Air T15e on kiihtyvyydeltään hitain sähköpotkulauta mitä olemme koskaan testanneet.

Kantama - miten pitkälle Air T15e pääsee?

Nopeuttakin isommin pienestä akusta kärsii luonnollisesti laudan kantama. Valmistajakaan ei lupaa laudalle kuin 12 kilometrin kantamaa - ja testiemme mukaan sekin on aika optimistinen arvio.

Käytännössä noin 60 - 70 kg painava kuski pääsee tasamaalla ajelemaan noin 8 - 10 km matkan tasakaasulla ajellen ennen akun hyytymistä. Painavammalla kuskilla kantama tipahtaa nopeasti jopa alle 5 kilometriin.


Laudalle luvataan kyllä 100 kg painoraja, mutta 100 kg painavan kuskin käsittelyssä lauta oli kokemuksemme mukaan käytännössä lähes käyttökelvoton: kiihtyvyys oli todella kehnoa tasoa ja kantama jäi noin 4 kilometrin tasoon.

Tiivistettynä: jos painat alle 75 kg ja tarvitset lautaa korkeintaan 6 - 7 km mittaisiin yhdensuuntaisiin matkoihin, Air T15e kantama riittää. Mikäli työpaikalla tai koulussa on latausmahdollisuus, voi päivässä huristella tuon mainitun matkan suuntaansa.

Ominaisuudet

Jarruttaminen Air T15e -skuutilla tapahtuu ohjaustangon vasemmalla puolella olevasta sähköisestä jarrusta. Jarruttaminen tapahtuu säpäkästi ja ilman isompaa draamaa. Lisäksi laudassa on vapaalla rullaamisesta energiaa takaisin akkuihin keräävä ominaisuus (KERS), joka hidastaa lautaa nopeasti jo sillä, kun kaasukahvasta irrotetaan ote.

Sähköinen "pirikello" toimii siten, että jarrukahvaa ja kaasukahvaa napautetaan alaspäin yhtä aikaa. Tööttäyksen ääni on selkeä ja kuuluva, joten tältäkin osin lauta on Suomen tieliikennelain mukainen jo heti paketista otettaessa - Suomessahan äänimerkki tai pirikello on pakollinen varuste sähköpotkulaudoissa.

Kaasukahva puolestaan toimii kuten pitääkin ja nopeutta on suhteellisen helppo säädellä kaasuvivun avulla. Valitettavasti vakionopeudensäädintä ei Air T15e -laudassa ole lainkaan, joten pidemmillä matkoilla kaasua pitää vain kiltisti painaa pohjassa omin sormin.

Ihastuttava tai vihastuttava ominaisuus on skuutin LED-valaistus, jota voi säädellä Ninebotin sovelluksen kautta. Pimenevissä syysilloissa valaistus auttaa muita tiellä liikkujia havaitsemaan skuutin varsin mainiosti, mutta näin keski-ikäisenä kuskina väriä vaihtavat RGB-valot osaavat olla myös hieman vaivaannuttavat. Onneksi ne saa kytkettyä myös pois päältä.

Takaa löytyy perinteinen takavalo, jonka toimintaa voi säädellä haluamallaan tavalla: itse käytin sitä niin, että takavalo palaa aina ajettaessa ja vilkkuu jarrutettaessa. Edessä oleva ajovalo osoittaa fiksusti oikeaan suuntaan ja oli mielestäni tarpeeksi kirkas myös syksyn pimeydessä ajamiseen.

Ninebot by Segway Air T15e ulkonäkö

Mittaristo on omalla tavallaan upea ilmestys: se on integroitu kiinteästi osaksi ohjaustankoa. Mittaristosta näkee kaiken oleellisen yhdellä silmäyksellä: sen hetkisen nopeuden, akun varauksen sekä käytössä olevan ajotilan.

Ajettavuus

Pikkuinen Ninebot by Segway Air T15e ohjautuu säpäkästi ja todella miellyttävästi. Kiihtyvyys on, kuten aiemmin mainittua, verkkaista tahtia, joten mitään yllättäviä tilanteita laudan kanssa ei tullut tuonkaan osalta eteen.

Ninebot by Segway Air T15e renkaat ovat todella pienet

Laudan pienet renkaat - edessä 7,5 tuuman rengas, takana 6 tuuman rengas - olivat kuitenkin keskikaupungilla liikuttaessa aavistuksen verran ongelmia aiheuttava yhdistelmä. Etenkin vanhoissa risteyksissä, joissa on edelleen korkeita korotuksia ajoradalta pyörätielle siirryttäessä skuutti oli turvallisinta yksinkertaisesti vain nostaa käsin reunakiveyksen yli. Pienillä renkailla tuntui, että vähänkään korkeampaa reunakiveystä ei uskaltaisi ajaa - edes todella hitaasti.

Pienistä renkaista aiheutuu myös todella matala maavara, joka ehdottomasti pitää Air T15e:n pelkästään asfaltoitujen teiden skuuttina.

Ninebot by Segway Air T15e vs Limen vuokralauta
vierekkäin Ninebot ja Limen vuokralauta

Lisäksi laudan tavallista pienempi koko tekee sen, että pidempi kuski ei välttämättä löydä laudan kanssa hyvää ajoasentoa, sillä ohjaustanko on merkittävästi alempana kuin muissa skuuteissa. Itse astinlauta on kuitenkin pidetty miellyttävän leveänä ja tavallisella kengänkoolla varustettu ihminen pystyy pitämään laudan päällä tarvittaessa molempia jalkoja vierekkäin niin halutessaan.

Huomioimisen arvoinen maininta on myös se, että laudan päästämä äänimerkki on ihan järisyttävän kovaääninen. Lauta päästää valtaisan PIIIIP -äänen aina kun se kytketään päälle, kytketään laturiin, otetaan laturista pois tai sammutetaan.

Laatuvaikutelma

Ninebot by Segway Air T15e on lähes applemaisesti muotoiltu tapaus. Sen ulkonäkö on futuristinen ja yksinkertaisen tyylikäs. Myös laudan ohjaustangon ja itse seisomalaudan rakenne ja materiaalivalinnat ovat todella tarkkaan mieittyjä ja laudan suunnittelutiimille soisi joitain palkintoja työstä, jota laudan eteen on pistetty.

Mutta... Valitettavasti tuotantolinjalla on sitten päätetty säästää juuri vääristä paikoista. Ja pahasti.


Siinä missä laudan isot rakenteet ja mm. ohjaustanko painikkeineen ja mittaristoineen henkivät laatua, on muiden osien kanssa täysin päinvastainen tilanne.

Tuntuu, että laudan kaikki irtonaiset osat on lätkäisty paikoilleen maanantain työvuoron viimeisten minuuttien aikana. Skuutti rämisee ja kolisee ajon aikana aivan valtavasti. Pienet renkaat vain pahentavat tärinää ja meteliä, joka laudasta syntyy.

Ongelma on paha tasaisella asfaltilla, mutta mukulakivikaduilla se muuttuu jo naurettavan pahaksi. Laudalla ajaminen epätasaisella alustalla tuntuu kuuluvan naapurimaahan asti ja hammaslääkärit kiittävät uudesta asiakkaasta jo etukäteen.

Ja vaikka voisi kuvitella, että ongelma johtuu vain jostain maanantaikappaleesta niin verkon kommenttipalstat paljastavat ongelman olevan sama järkiään kaikissa Air T15e -malleissa.

Lopulta testissämme olleesta laudasta halkesi myös sen yhdestä metallikappaleesta tehty seisontatuki.

Yhteenveto

Ninebot by Segway Air T15e on mielenkiintoinen tapaus. Se on rakennettu selkeästi yhtä ja ainoaa käyttötarkoitusta varten: todella kevyeksi laudaksi, jolla voidaan jatkaa julkisen liikenteen siirtymät työpaikalle tai kotiin asti. Oikeastaan muuhun tästä sähköpotkulaudasta ei olekaan, kun otetaan huomioon sen kehno kantama, joka rajoittaa laudan käyttökohteita merkittävästi.

Lisäksi pieni akku aiheuttaa sen, että lautaa ei kannata suositella kenenkään yli 80kg painavan hankittavaksi, missään tilanteessa. Myöskään mäet eivät ole Air T15e:n erikoisuus, vaan jo suhteellisen loivissakin ylämäiss laudasta alkaa loppumaan puhti, jopa 60kg painavan kuskin käytössä.

Kehno viimeistely aiheuttaa ärsyttävää räminää, jonka takia laudalla ei myöskään halua ajaa muualla kuin tasaisella asfaltilla. Tämä on iso sääli, koska se rajaa laudan käyttökohteita merkittävästi: useissa kaupunkien keskustoissa kadut ovat kaikkea muuta kuin tasaiset, joten "juna-asemalta skuutilla töihin" -idea kärsii tästä väistämättä.

Plussapuolella taas laudan suunnittelu on upeaa, jopa nerokasta. Monet pienet yksityiskohdat on hiottu lähes täydellisiksi. Myös yhdestä kappaleesta valetut isoimmat osat ovat futuristisen muotoilun taidonnäytteitä.


Air T15e:lle ei myöskään ole oikein varteenotettavia kilpailijoita olemassa: lauta on paitsi kevyt, mutta kokoontaitettuna myös erittäin pieni. Lisäksi mahdollisuus vetää lautaa taitettuna perässä sekä kahvojen taittuminen näppärästi laudan kylkeen tekee laudasta entistäkin miellyttävämmän mukana kuljetettavaksi.

Nykymuodossaan Air T15e kuitenkin kaatuu kehnoon viimeistelyynsä. Sitä voi suositella ainoastaan heille, jotka etsivät noin 2-5km siirtymiin lautaa, joka mahtuu kainalon alle ruuhkabussissakin. Ja joiden matka taittuu pääosin asfaltoidulla tasamaalla.

Meiltä muilta, joita lauta saattaisi vähän kiinnostaa, lähtee toive Ninebotin suuntaan: korjatkaa laatuongelmat ja lisätkää yhden kilogramman verran lisää akkua mukaan, sen verran lisäpainoa mielestäni ultra-portable -lautaan voisi vielä sietää.

Plussat

  • Erittäin kevyt (10,5kg)
  • Upea, futuristinen muotoilu
  • Nerokkaat pienet yksityiskohdat
  • Pieni koko taitettuna
  • Kokoontaittamisen helppous
  • Säilytysteline
  • Taitettuna voidaan vetää perässä kuten matkalaukkua

Miinukset

  • Erittäin kallis ominaisuuksiinsa nähden
  • Todella vaatimaton kantama
  • Vääntö puuttuu: ei jaksa kuljettaa yli 80kg kuskia ja jyrkemmät ylämäet eivät luonnistu
  • Hidas kiihtyvyys
  • Ei vakionopeudensäätöä
  • Kehno laatuvaikutelma: rämisee ja kolisee


Tähdet

2,5/5 tähteä

Tähtien osalta tämän skuutin arvioiminen oli todella vaikeaa. Se on tehty yhteen hyvin rajattuun käyttöön ja se tavallaan tekee siltä odotetut asiat hyvin. Millään muotoa "yleiskäyttöiseksi sähköpotkulaudaksi" en tätä skuuttia kenellekään suosittelisi, mutta juurikin julkisiin kulkuvälineisiin siirtymisen avuksi ja mukana kuljetettavaksi laudaksi se tarjoaa sen mitä pitääkin.

Mutta valitettavasti lauta kärsii armotta laatuongelmista, jotka tekevät sillä ajelusta hieman epämiellyttävän kokemuksen. Lisäksi laudan hinta on todella suolainen. Ongelmat yhdistettynä toisiinsa laskevat laudan arvosanan varsin matalalle tasolle. Ilman laatuongelmia ja reilusti alemmalla hinnalla tähtisaldo olisi todennäköisesti täysin erinäköinen kuin nyt.

Lue myös nämä

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT