AfterDawn logo

Twitch-tilauksen hinta laski Suomessa

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Enimmäkseen pelien reaaliaikaiseen suoratoistoon eli striimaukseen keskittyvä Twitch ilmoitti toukokuussa muuttavansa palvelun tilausten hintoja vastaamaan paremmin kunkin maan tasoa.

Tähän asti edullisin tilaus on maksanut 4,99 dollaria ja se on muunnettu paikallisiksi valuutoiksi ympäri maailmaa. Tämän myötä tilauksen tekeminen on ollut joillekin maan tasoon nähden kallista.

Paikallisten tilaushintojen muutokset aloitettiin toukokuun lopulla Meksikosta, jossa edullisin tilaus maksaa nyt 48 Pesoa (noin 2,40 dollaria), kun aiemmin se maksoi 115 Pesoa (noin 5,77 dollaria).

Muutos on laajentunut sittemmin ympäri maailman ja nyt se saapui myös Eurooppaan. Muutoksen myötä esimerkiksi Suomessa aiemmin 4,99 euroa maksanut tilaus maksaa nyt 3,99 euroa. Tason 2 tilaus puolestaan maksaa nyt 7,99 euroa ja tason 3 tilaus 19,99 euroa.

Uusi hinta tulee voimaan automaattisesti voimassa oleviin tilauksiin seuraavalla laskutuskerralla.


Muutos koskee myös lahjoitettuja tilauksia sekä useamman kuukauden kestoisia tilauksia (3 tai 6 kuukauden tilaus).

Maksullisella tilauksella tuetaan sisällöntuottajaa ja vastineeksi käyttäjä saa käyttöönsä muun muassa erilaisia kanavakohtaisia hymiöitä keskusteluja varten.

Twitchin mukaan sisällöntuottajan tuotot pienenevät hetkellisesti, sillä yhdestä tilauksesta sisällöntuottaja saa edelleen saman osuuden prosentteina kuin aiemmin. Pidemmällä aikavälillä tuottojen pitäisi kuitenkin nousta, sillä muutoksen myötä yhä useammalla on varaa tehdä maksullinen tilaus.

Twitch kertookin, että esimerkiksi Meksikossa ja Turkissa on jo nähty selvää kasvua tilauksissa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT