AfterDawn logo

Scarlett Johansson haastoi Disneyn oikeuteen - Black Widow -leffan jakelu ärsyttää

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Marvelin maailmankaikkeudesta tuttu Black Widowia useissa elokuvissa esittänyt Scarlett Johansson on haastanut Disneyn oikeuteen tuoreimman elokuvan vuoksi.

Taustalla on Black Widowin oma elokuva ja sen jakelu. Kuten uutisoimme hiljattain Disney on päättänyt julkaista useat alokuvansa myös Disney+ -palvelussaan samaan aikaan, kun elokuvat saapuvat elokuvateattereihin.

Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että aikoinaan Marvelin kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Johanssonin elokuvista saama palkkio kytkeytyy vahvasti siihen, miten paljon elokuva kerää tuloja elokuvateattereiden lippuluukulla. Ja sopimukseen eivät siis kuulu Disney+ -kautta myydyt ensi-iltaliput, vaikka ne erikseen pitää sieltä ostaakin.

Disney on julkaissut tänä vuonna useita ensi-iltaelokuvia Disney+ -palvelun kautta siten, että kuukausimaksun lisäksi katsojien on pitänyt ostaa tiettyä elokuvaa varten erillinen Premier Access-oikeus, joka on maksanut elokuvasta riippuen noin 20 ja 30 euron väliltä. Black Widow -elokuvan kohdalla Premier Access -lippuja myytiin noin 50 miljoonalla eurolla. Vastaavaan aikaan elokuva tienasi Yhdysvaltain elokuvateattereissa noin 67 miljoonaa euroa ja muiden maiden elokuvateattereissa noin 65 miljoonaa euroa.

Eli karkeasti arvioiden Scarlett Johansson menetti noin 30% tuloistaan, mitä hänen olisi kuulunut saada, jos Disney+ -liput laskettaisiin mukaan elokuvateatterilevityksen tuloiksi. Tähti yritti neuvotella uusiksi sopimustaan, kun Disney julkisti uuden strategiansa - tuloksetta.

Wall Street Journalin mukaan Johansson menettää kaikkiaan noin 50 miljoonan dollarin eli 42 miljoonan euron tulot Disney+ -jakelun vuoksi. Black Widowista on tulossa näillä näkymin heikoimmin elokuvateattereissa pärjännyt Marvel -universumin elokuva vuosiin.

Alla Black Widowin traileri:


Black Widow saapui Suomen ensi-iltaan 7.7.2021 ja on edelleen mm. Finnkinon ohjelmistossa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT