AfterDawn logo

YouTube saa uuden tavan sisällöntuottajien tukemiseen

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

YouTube on kertonut blogikirjoituksessa uudesta "Superkiitos" -ominaisuudesta, jolla katsojat voivat tukea palvelun sisällöntuottajia.

YouTubessa on voinut aiemmin tukea tuottajia kuukausimaksullisella tilauksella sekä livechatin aikana Super Chatin ja Super Stickerien avulla.

Superkiitosta voi puolestaan käyttää kaikissa videoissa. Painike kiitoksen hankkimiseen näkyy samalla rivillä kuin esimerkiksi tykkäyspainike.

Superkiitoksen ostaneet katsojat näkevät ruudulla animoidun GIFin sekä värillisen kommentin, jossa kerrotaan tukemisesta. Sisällöntuottajat voivat vastata näihin kommentteihin normaalien kommenttien tapaan.

Tällä hetkellä Superkiitoksen ostamiseen on neljä vaihtoehtoja: 2, 5, 10 tai 50 dollaria (tai vastaavasti euroina).

Superkiitokset on betavaiheessa ja vain tiettyjen kaupallistavien, YouTube-kumppaniohjelmaan kuuluvien sisällöntuottajien käytettävissä 68 maassa. YouTube pyrkii tuomaan ominaisuuden kaikkien YouTube-kumppaniohjelmaan kuuluvien käyttöön myöhemmin tänä vuonna.


Oman tilanteen kuulumisen suhteen voi tarkistaa näillä ohjeilla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT