AfterDawn logo

Airbnb -vuokraukselle Suomessa iso takaisku: Oman kodin vuokraaminen viikonlopuksikin kostautuu

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
3 kommenttia

Suomessa omien kotien Airbnb -vuokraukselle tuli kova kolaus Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä. Jos päättää pistää oman kotinsa vuokralle vaikkapa oman ulkomailla vietetyn loman ajaksi, kannattaa harkita kahdesti.

Suomessa oman kodin myymiseen vaaditaan kahden vuoden yhtäjaksoinen aika omassa kodissa asumiselle, jotta oman kotinsa saa aikanaan myytyä ilman luovutusvoiton verotusta.

Tuore KHO:n päätös on selkeä: jos omaa kotiaan on vuokrannut edes viikonlopun ajaksi Airbnb:n kautta (tai vaikkapa suoraan tuttaville, ilman mitään välikäsiä), katkeaa yhtäjaksoinen asumisaika kokonaan ja asumisajan laskuri "nollautuu" kertaheitolla.

Päätöksen jälkeen onkin oletettavaa, että Suomesta katoaa merkittävä määrä Airbnb-tarjontaa, nimenomaan palvelun alkuperäisen idean puolelta. Alunperin Airbnb oli juurikin tarkoitettu oman kodin väliaikaiseen vuokraukseen, asunnon omistajan lomaillessa muualla - eli ikään kuin asunnon tehokkaampaan käyttöön kannustava palvelu, sen sijaan että asuntoa pidetään tyhjillään.

Nyt, mikäli kotinsa haluaa joskus myydä ja siinä ei ole ehtinyt kahta vuotta putkeen vielä asua, ei kodin vuokraus edes omien lomien ajaksi ole enää järkevää, sillä menetetty veroetu on sen verran merkittävä.

Onkin todennäköistä, että kotimaan vuokraustoiminta siirtyy jatkossa puhtaasti asuntosijoittajien harteille, kuten trendi on viime vuosina ollut muutenkin.

Jutussa asunnon itselleen ja puolisolle ostanut henkilö oli pyytänyt Keskusverolautakunnalta lausuntoa oman asuntonsa vertaisvuokrauksen verotuskohtelusta.

Hakemuksen mukaan A on 5.11.2018 hankkinut yhdessä puolisonsa kanssa osoitteessa (- - -) sijaitsevan ja noin 50 m2 käsittävän kerrostaloasunnon hallintaan oikeuttavat osakkeet. Omistusoikeus osakkeisiin on siirtynyt kaupantekopäivänä 5.11.2018. A ja hänen puolisonsa ovat käyttäneet asuntoa vakituisena asuntonaan 28.1.2019 alkaen.

A suunnittelee asunnon lyhytaikaista vertaisvuokraamista X-palvelun kautta ennen 28.1.2021. A:n tarkoituksena on vertaisvuokrata asunto loma-aikanaan enintään kahden viikon ajaksi, ja tänä aikana asuntoa voisi käyttää yksi tai useampi vertaisvuokralainen. Vertaisvuokrauksen kohteena on kalustettu asunto kokonaisuudessaan siten, että A:n asunnossa oleva irtaimisto joitakin henkilökohtaisia tavaroita lukuun ottamatta jää vertaisvuokralaisen käyttöön.

-katkelma KHO:n asiakirjasta


Oikeus lausuu päätöksessään seuraavaa:

Kun verovelvollinen vuokraamalla luovuttaa asuntonaan käyttämänsä huoneiston hallinnan, hän ryhtyy käyttämään huoneistoa tulonhankkimistoiminnassaan. Asuntoa ei tänä aikana käytetä tuloverolain 48 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla verovelvollisen vakituisena asuntona, joten säännöksessä tarkoitettu kahden vuoden yhtäjaksoinen asumisaika katkeaa. Asiaa ei ole arvioitava toisin pelkästään vuokrauksen lyhyen keston perusteella.

3 KOMMENTTIA

Vuokranantaja (vahvistamaton)1/3

Tuossa jutussa on kyllä unohdettu se, että asunnon haltija tuskin on siirtänyt kirjojaan pois siksi aikaa, kun vuokralainen on asunut siinä. Kohtahan tuota voidaan muuten soveltaa jo siihenkin, että vaikka asunto olisi tyhjillään loman ajan.

keskonen2/3

Tämä tulkinta koskee vain asuntoja, jotka on ostettu alle kaksi vuotta sitten. Turha ripotella tuhkaa päälleen.

arivesa3/3

Paitsi alle 2v sitten, nimenomaan myytäväksi heti kun verovapaus myyntivoitosta on toteutunut. Jos jatkaa asumista ei tämä merkitse mitään.
"Tietenkin",vuokratulo pitää aina ilmoittaa ;-)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT