Tesla saattaa päätyä sotaan, jollaista se ei ole kohdannut koskaan - jättimäinen IG Metall vastassa

Tesla saattaa päätyä sotaan, jollaista se ei ole kohdannut koskaan - jättimäinen IG Metall vastassa
Sähköautomaailman valtias Tesla on törmäämässä täysin uuteen vastustajaan matkallaan - sellaiseen, jota se ei tähän mennessä ole koskaan aiemmin kohdannut. Saksalainen, järisyttävän suurta valtaa käyttävä ammattiliitto IG Metall on vastassa.

Saksassa - kuten valtaosassa muitakaan länsimaita - ei tunneta suomalaista yleissitovuutta, jossa kaikkien alan yritysten pitää sitoutua tiettyyn työehtosopimukseen, kun merkittävä osuus alan muista työnantajista ja työntekijöistä on sellaiseen sitoutunut.




Maassa kuitenkin käytännössä kaikki perinteiset autovalmistajat kuuluvat työnantajaliittoon ja neuvottelevat autoalan työntekijöiden työehdot yhdessä työntekijöitä edustavan IG Metallin kanssa. Työnantajien leiriin liittyminen on kuitenkin täysin vapaaehtoista ja Tesla on päättänyt olla liittymättä työnantajajärjestön jäseneksi.

Samaan aikaan yhtiö on rakentamssa ensimmäistä tehdastaan Saksaan, Gigafactory Berliniä, josta on tarkoitus tulla yhtiön syömähammas Euroopan markkinoille. Tehtaan sijainnista käytiin kova vääntö eurooppalaisten kaupunkien kesken ja Suomesta Vaasa oli tyrkyllä Teslan Gigafactoryn sijoituspaikaksi - juurikin samaisen, joka päädyttiin rakentamaan Saksan Berliiniin.

Teslalla on jo ennestään Saksassa pienimuotoisempaa toimintaa autojen suunnittelun osalta. Tässäkin tapauksessa yhtiö on kieltäytynyt liittymästä työnantajajärjestöjen ja ammattiliiton väliseen sopimukseen, mutta on silti sopinut maksavansa työntekijöilleen kyseistä sopimusta vastaavan palkkatason - ja sen päälle lisäksi yhtiön osakeoptioita.

Vastaava sopimus saattaa olla täysin realistinen myös Gigafactoryn valmistuessa, mutta luonnollisesti ammattiliitto IG Metallille tilanne olisi katastrofaalinen. Ammattiliitto on tottunut olemaan neuvotteluosapuoli kaikissa autoalan sopimuksissa ja merkittävän, joskin pienen, autovalmistajan lipsuminen yhteisrintamasta saattaisi antaa merkin myös perinteisille saksalaisille autovalmistajille siitä, että liittoon kuuluminen ei ole mikään elinehto.

IG Metallilla on myös siinä mielessä paljon pelissä, että sähköautojen valmistus vaatii arvioiden mukaan noin 30% vähemmän työntekijöitä kuin perinteisten polttomoottoriautojen valmistus. Liiton tarkoitus on luonnollisesti huolehtia siitä, että massiivisia irtisanomisia ei nähdä, kun autovalmistajat yksi kerrallaan siirtyvät pois polttomoottoritekniikasta.



Business Insiderin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan kumpikaan osapuoli tuskin tulee helpolla luovuttamaan kiistassa. Tesla ei halua sitoa käsiään perinteisten autovalmistajien jatkossa solmimiin sopimuksiin tai olemaan osapuolena mahdollisissa alan lakoissa, joihin perinteisten valmistajien sähköautosiirtymä saattaa tulevaisuudessa johtaa. IG Metall taas pelkää järjestön vaikutusvallan rapautumista ja Teslan antavan esimerkkiä muille autovalmistajille.

BI:n haastattelemat asiantuntijat veikkaavat IG Metallin vaikeuttavan Teslan Gigafactoryn valmistumista mahdollisimman paljon. Tehtaan valmistuminen on törmännyt useisiin ongelmiin matkan varrella muutenkin ja on jo merkittävästi alkuperäisestä aikataulusta jäljessä. Etenkin ympäristöjärjestöt ovat olleet tehtaan rakentamista vastaan, useilla eri argumenteilla. IG Metall voi hypätä tukemaan ympäristöjärjestöjä omalla poliittisella vallallaan kunnes Tesla suostuu sen kanssa neuvottelupöytään.

Myös Teslalla on paljon pelissä: Berliinin tehtaan olisi tarkoitus puskea ulos jopa puoli miljoonaa autoa vuodessa, pääasiassa Euroopan markkinoille. Tehdasta alettiin rakentamaan vuoden 2020 alkupuolella.

Kirjoittaja: Petteri Pyyny @ 6. huhtikuuta, 2021 10:38
Seuraa kirjoittajaa Twitterissä
Toimittajan Petteri Pyyny bio
Tägit
Saksa Gigafactory Tesla
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2021 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud