AfterDawn logo

Tässä kaikki paluun tekevät Netflix Originals -sarjat huhtikuussa

Matti Robinson Matti Robinson

Netflix tarjoaa valtavasti katsottavaa huhtikuussa niin uusien alkuperäissarjojen kuin elokuvienkin saralla, mutta myös palaaviin sarjoihin on jäänyt muutamat helmet julkaistaviksi.

Dokumenttisarja Magical Andes saa toisen kauden, kun matka jatkuu etelä-Amerikassa, Stranger Things -tähden juontama pilailuohjelma Prank Encounters jatkuu toisella kaudella ja McKellanin perheen Family Reunion saa kolmannen kauden.

Kansainvälisyyttä tulee, kun intialaisesta hääbisneksestä ja häistä kertova The Big Day palaa toisella kaudella, meksikolaisesta supertähdestä Luis Miguelista kertova Luis Miguel - The Series saa myös toisen kauden ja kolumbialainen komedia The Unremarkable Juanquini niin ikään palaa toisella kaudella.

Jatketaanpa englanninkielisellä sisällöllä. Lapsille saapuu kolmas kausi juna-animaatiosta Mighty Express, neljäs kausi Carson-auton sarjasta Go! Go! Cory Carson sekä toiminnantäyteinen Fast & Furious Spy Racers neljännellä kaudella. Reality-sarja The Circle USA saa odotetun toisen kauden ja koko perheelle soveltuu australialainen koalista ja niiden hoitajista kertova realitysarja Izzy's Koala World, joka palaa toisella kaudella.


Tässä vielä kaikki palaavat Originals-sarjat aikajärjestyksessä:

Huhtikuun 1.
Magical Andes: Kausi 2
Prank Encounters: Kausi 2

Huhtikuun 5.
Family Reunion: Part 3

Huhtikuun 7.
The Big Day: Osa 2

Huhtikuun 13.
Mighty Express: Kausi 3

Huhtikuun 14.
The Circle: Season 2

Huhtikuun 16.
Fast & Furious Spy Racers: Kausi 4

Huhtikuun 18.
Luis Miguel – The Series: Kausi 2

Huhtikuun 20.
Izzy's Koala World: Kausi 2

Huhtikuun 27.
Go! Go! Cory Carson: Kausi 4

Huhtikuun 30.
The Unremarkable Juanquini: Kausi 2

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT