AfterDawn logo

Mielipide: Korona on ollut loistava TET-jakso teineille

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Olemme olleet koronapandemian keskellä pian vuoden. Aikuisten työnteosta ja siitä, miten työmaailma on muuttunut, on puhuttu paljon. Mutta entäpä yläastetta ja toista astetta käyvät teinit?

Nuorempi lapsistani on osa juuri sitä sukupolvea, johon on viitattu mediassakin "hukattuna vuosikertana" - vuosimallia 2014 - joka on aloittanut toisen asteen opintonsa, mutta ilman opintojen tuomaa yhteisöllisyyttä, uusia ystäviä ja sen sellaista.

Mutta asiaa pitäisi mielestäni tarkastella toisella tavalla: koronavuosi on ollut valtava TET-jakso nuorille, joka on antanut mahdollisuuden ymmärtää omia valintojaan paremmin.

Jotkut oppilaat ovat menestyneet tavallista paremmin etäopetuksessa, kun häiriötekijät on poistettu ja on voinut keskittyä puhtaasti opintoihin. Toiset taas ovat oireilleet, kun yhteisö on kadonnut ympäriltä ja opintojen mukanaan tuomat sosiaaliset kontaktit ovat rajoittuneet Teams-keskusteluihin ja kenties luokan sisäiseen WhatsAppiin.


Ja tässä piileekin juuri koroonavuoden tuoma anti: nyt nuoret voivat puntaroida omia koulutusvalintojaan aivan oikean kokemuksen pohjalta.

Valkokaulustyöt, eli suomalaisten yleisimmät työt, toimistotyöt, siirtynevät pitkälti pysyvästi etänä tehtäviksi. Puhutaan hybridimallista, jossa pandemian jälkeenkin valtaosa työajasta tehdään kotoa käsin ja ainoastaan pakolliset palaverit ja kenties kerran viikossa tapahtuvat toimistojen sosiaaliset hetket hoidetaan paikan päällä.

Samaan aikaan nuoret eivät ole hölmöjä: jos oma isä lähtee joka aamu edelleen töihin, mutta naapurin isä siirtyy sängystä tietokoneen äärelle, on nuorille täysin selvää, että ero johtuu siitä, millaista työtä kumpikin tekee.

Korona antaakin erinomaisen mahdollisuuden nuorille pohtia omia uravalintojaan: jos kokee kaipaavansa fyysistä työyhteisöä ja isoa määrää sosiaalisia kontakteja työpäiväänsä, kannattaa suunnata ajatuksensa ammatteihin, jotka eivät tule etätyöhön siirtymään. Ja päinvastoin: jos etänä tehtävä opiskelu sujuu perinteistä opiskelua tehokkaammin, eikä koe menettäneensä mitään sosiaalisten kontaktien muodossa, saattaa se kannustaa nuorta suuntaamaan alalle, jossa etätyö on pandemian jälkeisessäkin maailmassa uusi normaali.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT